Bloggariystävät: Mitä mieltä moderointikäytännöistä?

Bloggarit, niin harrastelijat kuin ammattilaiset. Mitä mieltltä olette seuraavasta?

Kun bloggaaja käy osallistumassa emerkiksi lehtijuttujen kommentointiketjuun, häneltä pyydetään nimi ja sähköpostiosoite muttei juuri koskaan kotisivujen eli blogin osoitetta. Joissain lehdissä on myös se linja, etteivät he suostu julkaisemaan edes bloggarin koko nimeä eli esimerkiksi P-Man, Ristipissarit muuttuu muootoon P-Man TAI Ristipissarit. Meitsin tapauksessa allekirjoitan koommenttni kohteliaisuudesta aina nimellä: P-Man, Ristipissarit, https://ristipissarit.wordpress.com.

Kun luen ja osallistun paljon erilaisiin verkkokeskusteluihin, mielestäni on kiva tietää kommentin jättäjästä enemmän kuin pelkkä lyhyt alias. Jos etenkin kommentoija kirjoittaa hauskaa tai mieleenjäävä tekstiä, seuraisin mielelläni mihin jäljet johtavat, eli kuka tuo kommentoija on omassa blogissaan. Mutta tämä on suht hankalaa,kun kotisivuosoitetta ei pyydetä tai se moderoidaan pois. Miksi? Onko lehdet niin mustasukkaisia jutuistaan, että he pitävät koko rimpsua markkinointina peläten, että kommentoijat ohjautuu linkin perässä pois heidän sivuiltaan? Vai onko lehdet niin idiootteja, etteivät ne ymmrrä nettimaailman ja perussäännönmukaisuuksia, jossa aktiiviset bloggarit allekirjoittavat näkemyksensä rohkeasti omalla nimellään ja varmistavat kiinnostuneiden mahdolliisuuden tulla vierailemaan heidän blogissaan linkin kautta?

Sama koskee linkkejä omaan blogiin. Jos bloggarilla on suoraan aiheeseen liittyvä teksti valmiina omassa blogissa, niin miksei hän voisisi linkata sitä kommenttikenttään? Moderaattorit nimittäin hanakasta blokkaavat linkit pois, vaikka ne liittyisi suoraan itse aiheeseen ja toisivat koko kommentointiketjulle merkittävää lisäarvoa ja kiinnostusta. Saatana, tämä vasta onkin ärsyttävää ja tulee tunne, että linkkien kieltäminen rikkoo sananvapausoikeutta verkossa!

Tämä on hiukka kakspiippuinen juttu, tiedetään, ja olen miettinyt tätä keskenäni. Aamulehti moderoi kaiken ja aina pois, mutta esimerkiksi Keski-Suomalainen ja Savon Sanovat useimmiten eivät. HS:ssä asia on tilannekohtainen.

Millaisia kokemuksia muilla on?

Tuopilla bassoon: Riehumista Rädyn jalanjäljissä

Askelmerkille tultaessa ensin astuu oikea jalka, sitten vasen. Tämän aikana keihäs viedään taakse, eli heittokäsi ojentuu. Seuraavaksi otetaan ristiaskel, jonka aikana vartalo kääntyy sivuttain ja voima siirtyy lantiosta kätöseen. Lopulta armottoman terävä veto, ”perkeleet” ja muut epämääräiset murahdukset niin, että stadikka repeää, ja lopulta rymähdetään naamalleen makaamaan. Näinkö se homma meni Iisalmellakin, missä joku leikki Seppo Rätyä Olusilla ja viskas tuopilla Apulannan basson paskaksi eilen?

http://www.iltalehti.fi/popstars/200907129916053_ps.shtml

Mitä helvetti meitä suomalaisia vaivaa? Ollaanha me henkeen ja vereen heittokansaa, koska muissakaan lajeissa ei pärjätä, mutta tartteeko sitä nyt artisteja alkaa pommittaan kesken keikan. Niin naurettavaa. Sais olla iisalmelaiset ihan kiltisti, kun noinkin hottis bändi ku Apulanta viittii ees keikkailla siellä saatanan susirajalla teijän aggressiivisten landepaukkujen keskuudessa. Heitelkää vaikka toisianne niillä laseilla, niin urpojen määrä vähenis, osumatarkkuudesta riippuen.

Tai vielä parempi, jospa tämän kyseisen iisalmelaisen pubin omistaja rakennuttaisi mestansa ulkopuolelle (lisäarvoo Olusille!;) hiekkakentän ja tartan-radan, missä voisi PE-LA-iltaisin mittelöidä tuopin heiton mitalisijoista. Tämä palvelisi sekä nuorisoa että muorisoa, sillä 18-vuoden ikärajaa ei pubin ulkopuolella tarvittais. Jos ryyppääminen kiinnostaa heittämistä enemmän, sitten voi siirtyä sisälle baariin, missä juomat tarjoillaan pehmeistä silikonituopeista.

Tommonen rata ois simppeliä rakentaa ja varmaan joku paikallinen isokenkäinen isäntä innostuis moisen rahoittamaan. Kysykää Kari Tapiota, sehän on Pieksämäen poikii. Eli pätkä urkkirataa, hiekkaa ja snadisti maalia askelmerkkiviivoihin. Ja tietenkin pistettäis hiekkakentän päähän valtavankokoinen painokuva suositusta tai vihatuimmasta bändistä, joihin heittäjien pitäisi yrittää osua. Kuvaa voidaan vaihdella Arja Korisevasta (joka on muuten vaan kaunistunut vanhetessaan!) Cheekiin kohderyhmän iän ja inhokkien mukaan.

Pisteytys perustuis iisalmelaisiltakin onnistuvaan yksinkertaiseen laskutapaan, nimittäin osumatarkkuuteen ja vakioituun heittoyritysmäärään. Isoista soittimista, kuten bassorummun kalvon paskomisesta, sais vaan 1 pisteen, koska se on simppeli rikkoa. Virvelista, tom-tomeista ja hihatista sais jo kaks, koska ne vaatii tarkempaa ja haasteellisempaa roikkoheittoa. Kitarasta, bassosta ja keyboardista sais 3 pistettä, jos siis onnistuu mäsäyttämään ne soimattomiksi. Telineessä lepäävään laulumikkiin osuessaan heittäjä saa 4 pojoa, se on suht pieni maali. Tulittamalla artisteja päähän tai vaikka intiimialueille lunastaa itselleen 5 pistettä! Ihmisten paskominen, kuten murtuneiden luiden ja aivoverenvuotojen korjaaminen, on huomattavasti vaikeampaa kuin esineiden.

Tonin pää olisi pistelaskun jackpotti.

Eniten pisteitä kerännyt voittaa ja saa palkinnoksi vedellä laimennettua lähes promilletonta olutta pehmeästä silikonituopista sekä option nippusiteillä kiinni narikkaan, jos litku kuitenkin kilahtaa nuppiin. Puoliso voi kätevästi kerätä elämänkumppaninsa mukaan kotiin raflareissun päätteeksi ojentamalla narikkalapun ysävälliselle pokelle.

Vittu soikoon teidän junttien kanssa. Ens viikolla saa varmaan lukea Sawon Sanomista, kuinka Iisalmeen avattiin ensimmäinen tuopinheittorata ja kaupunki (onks se ees kaupunki?) on moisen takia ehdolla Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Voi taivas. Pitäkää ny hyvät ihmiset ne heittokädet kurissakeikkojen ajan. Ei Rätykään nakellut keppiinsä muualla kuin kentällä, vaikka varmaan teki mieli joskus heittää yks jos toinenkin toimittaja mäkeen typerine kysymyksineen.

Kiitos ja moro ny!

%d bloggaajaa tykkää tästä: