Kotiutuminen etelään

Huhhuijaa, bäk in Manse. Mä en ole jaksanut kirjoittaa, koska viime viikko meni ihan hulluissa merkeissä. Ensinnäkin työtä piisasi ihan hulluna. Vedin parhaimpana päivänä putkeen ensin kaski luentoa, sit ravitsemus- ja taukojumppasession, sit taas kaks luentoa ja illalla vielä sama ravitsemus- ja jumppasetti. Päivälle tuli pituutta 12 h ja hyvä kun ehdin syödä mitään niiden settien välissä. Joskus tuntuu kornilta kertoa ihmisille terveellisistä elintavoista ja stressin laukaisemisesta kun ite sinnittelee koko päivän banaaneilla ja pähkinöillä ja käy ihan vitunmoisilla ylikierroksilla.

Täälä oli kyselty tosta Tippuriteini-asiasta. P-man laittoikin linkit noihin mun aikaisempiin vuodatuksiin, mutta kerrotaan ny vielä pähkinänkuoressa miten tää meni. Eli siis, tapasin kyseisen tsubun syksyllä haalaribileissä. Päädyttiin naiskenteleen ja pakko sanoa edelleenkin, että se seksi oli ihan mieletöntä. Me pantiin eka mun autossa kun se sano et se ei oo koskaan pannu tosi hienossa kaarassa. Sit hississä matkalla meidän kämppään ja sit koko yö meillä. Aluksi haikalin muija perään ihan vaan siksi et se oli niin hyvä sängyssä. No jonkin aikaa sen jälkeen mun piliä alkoi vihloa. Mä luulin saaneeni virtsarakontulehduksen. Mulle on tullut se pari kertaa ennenkin kun en oo tajunnu käyttää syksyllä juoksulenkeillä tarpeeks paksuja housuja. Kävin kusitesteissä ja multa otettiin varmuudeksi myös sukupuolitautikokeet. Ja paljastui, et mulla oli tippuri. Mä aloin sit jäljittää tätä taudintartuttajaa, ja aloin epäillä tätä pikkumuijaa kun en ollu ehtinyt paneen paljon muita tässä syksyllä. Sain pienellä kieroilulla sen yhteystiedot selville. Ja sit kun sain ämmän kiinni se paljasti tartuttaneensa mut tahalteen, koska mä olen kuulemma niin etova tyyppi ja edustan kaikkea mitä se halveksii.

Uhkasin vetää sen käräjille, koska huomasin Aamulehdestä, et tahalteen sukupuolitaudin tartuttanut tyyppi oli saanut tuomion teostaan. Tän muidun äiti kävi ihan hysteeriseks ja lopulta me sovittiin sellanen diili, et muija tulee mulle ilmaseksi töihin kun mulla on kamalasti hommia nyt vuodenvaihteessa. Eli sen pituinen se. Mä tiedän et oon ollu varmaan liiankin kiltti sille kun sovittiin et se saa ostaa firman piikkiin työkengät ja sil on liukuva työaika. Mut se muija on vaan niin raskas. Te ymmärtäisitte jos tapaisitte sen. Siis niitä tyyppejä, joiden kanssa ei voi rennosti jutustella kun ne tarttuu joka saatanan sanaan ja alkaa vääntää jotain ympäristö-feministis-vasemmistolaista saagaansa.

Sitä paitsi, mulla on nyt niin hyvä mieli etten halua tehdä elämästäni turhan kinkkistä. Tapasin nimittäin aika mehevän misun siellä pohjoisessa. Se on helsinkiläinen malli, sanotaan nyt sitä vaikka Miiaksi. Ne kuvas mallipoppoon kans jotain vaate tms. mainoksia. Hitto se on hyvännäköinen. Tosi pitkä, valehtelematta 180 cm. Ristiverinen, jäänsiniset intensiiviset silmät, täyteläiset huulet, gasellinsääret, upee sporttinen ja siro varsi. Ylitin itseni ja aloin flirtata sitä ihan fiksusti. En kutsunut enkä ängennyt yömyssylle. Tanssittiin parina iltana baarissa hitaita ja juotiin rommitoteja ja käytiin juoksulenkillä 🙂 Se opiskelee oikiksessa. Liian hyvää ollakseen totta. Eurooppalaisen tason mimmi ja vielä tuleva juristi. Mulla on kauhee fiksaatio noihin bisnesnaisiin, kuten Leena Mörttiseen, Helena Karihtalaan jne. Ja siniverisiin. Ja tää nainen on kaikkee sitä yhdessä paketissa. Se on henkisesti kuninkaallinen. Olkoon päivän pimu ihanainen prinsessa Madeleine, joka on päiväunieni vakikamaa:)

Flunssainen farmari

Kuume alkaa olla laskusuunnassa, mutta olo on vielä ontto ja unirytmi ihan sekaisin. Eikä tää kaamos auta asiaa yhtään. Tylsäksi käy kun ei ole vielä iskussa, mutta tulee kohta makuuhaavoja tästä makaamisesta. Onneksi mä olen keksinyt itselleni peintä viihdykettä, nimittäin naamakirjan Farmville-pelin. Pelaan sitä siis yksityisessä naamakirjassani. Ihmettelin pitkään, että mitä vitun sorsa- ja kurpitsapostauksia kaverit lähettelee mun seinälle. Olisikohan ollut uutisissa pari viikkoa sitten juttua siirtolapuutarhoista ja siitä, että ihmiset joil ei ole omaa pihaa tai palstaa, ovat kiinnostuneet Farmvillestä.

Peli on yllättävän addiktoiva. Olen nyt tasolla 9 ja huomaan miettiväni, ovatko palstat tasaisissa riveissä, missä järjestyksessä mun kannattaisi viljellä, istuttaisinko koko pläntin täyteen samaa tavaraa. Aluksi vedin sinne kaikki mansikat, soijapavut ja kurpitsat sekaisin. Mutta sit huomasin, että on paljon kivemman näköistä, jos palstalla on vain yhtä ja samaa kasvia. Nyt mä alan varmaan keskittyä artisokkiin. Tossa pelissä toimii paljolti verkostoitumisen logiikka, joka mua on pitkään kiinnostanut ja josta olen luennoillakin puhunut. Smile and they will smile you back. Niinku lannota kaverin siemeniä ja se lahjottaa sulle kanan, jonka voit myydä tai ottaa tilallesi munimaan 😉

Olen viritellyt taas peliä iranilaiseen tsubuuni nyt kun kkulli on parantunut. Sovittiin eilen tekstareilla, että kun olen parantunut, tehdään jotain kivaa. Mitäköhän se vois olla 😀 Jos mä pelaisin sen kaa Farmvillee ja vähä lannottaisin sen vakoo…

Nyt se naapurin räkäperhe mesoo tuolla rappukäytävässä. Se mutsi on ällöttävä hurmosmamma. just tollanen hirviö, jonka on pakko päästää räkäpaiseensa tarhaan levittään tauteja heti kun on eka kuumeeton päivä. Mä kerran murisin sille yhelle mukulalle kun se mutsi ei huomannut. Kakru alkoi itkeä kuin vietävä mutta kun ei se natiainen mitään puhua osaa vielä, niin se mutsi ihmetteli että mikäs meidän Aatueemeliadalmiinalle tuli. Buaahhhhaahhhhhaaaaah!

Ai niin, se tippuriteini aloittaa yhdyskuntapalveluksensa viikon lopulla. Ehkä mussa on vielä bakteereja jäljellä ja voin tartuttaa sen vuorostani.

Jouluapulainen

Hellurei ja hellät tunteet.  Mulla on ollut töissä aivan kauhea rumba päällä, enkä ole ehtinyt päivitellä tänne hetkeen. Mutta nyt keksin aivan loistavan ratkaisun tähän työsumaan. Nimittäin, tapaus Tippuriteini. Tytön mutsi on ollut ihan paskana, kun uhkasin aluksi ihan vakavissani nostaa oikeusjutun. Se on tukkinut mun molempin luurien vastaajat itkuviesteillään eikä anna hetken rauhaa. Mä keksin, että tyttö voisi suorittaa rikkomuksena eräänlaisena yksityisenä yhdyskuntapalveluna ja tulla mulle ilmaiseksi töihin. Likka oli tiukasti ehdotusta vastaan, mutta sen mutsi sai sen ylipuhuttua. Nyt mulla on ilmainen jouluapulainen ja saan vittuilla mokomalle psykopaattifemakolle oikein kunnolla! Tää on paljon parempaa kuin mitkään korvaukset, rahaa nyt saa aina.

Olen kyllä vielä sen verran kiireine, että kyselen jos P-man haluaisi auttaa mua parissa projektissa. Haluaisin todella paljon kehittää ideaani mediakonsultoinnista. Siis keskin hiljattain, miten mielettömät markkinat reality-ohjelmissa ryvettyneiden kansalaisten parissa on. Mä voisin antaa heille viestintäkonsultointia, siis neuvoja siihen, miten haastattelut ja pressitilaisuudet kannattaa hoitaa, miten saa solmittua mahdollisimman hyvät sponsorisopimukset, miten huono julkisuus käännetään hyväksi, miten säilyttää hyvä itsetunto vaikka mediassa tulisi paskaa niskaan, miten säilyttää tuntuma omaan itseen, vaikka menisi kuinka lujaa. Tähän voi yhdistää myös ravitsemus- ja elämänhallintavinkit. Niitä olisi Henna Kalinainenkin kaivannut, sillä hänellä meni vähän liiankin lujaa BB:n jälkeen, minkä tuloksena Henna pöhöttyi. Mutta päiväkirjansa mukaan hän on tajunnut nyt liikunnan, ravinnon ja säännöllisen unirytmin tärkeyden. Go Henna! P-man voisi viedä tätä ideaa konseptitasolle ja miettiä, miten tuotteistaa visio. Se on käytännön jutuissa aivan pirun skarppi ja ahkera jätkä kun se vaan innostuu jostain.

Vielä pari sanaa BB:stä. Voi luoja mua hävettää Tonin ja Ason olematon kielitaito. Ja mitä vitun idiootteja noi jätkät on. Toni alkaa selittään Cathylle jotain Lordista ja Rovaniemestä. Ihan sama kun jos Cathy alkais kertoa että mä olen kotoisin tuolta Niadomingin kylästä ja sielät on myös tää mun lempilaula Hon-Fin Thuu. Öö, okei….. Toni on muutenkin niin yököttävän leso, näkee että jätkä ei ole paljon kuntoillut, mutta viinaa menee senkin edestä. Ja noi vitun pätkityt kulmakarvat a´la Becham on so 90`s!!!!!!!

Oikeus puhuu

Nyt on ollut vähän päivitystaukoa. Hajoan töihini, antsukuuri on edelleen päällä ja sekoilut läskimaakarin ja muhun tippurin tartuttaneen muijan kanssa on edelleen päällä. Mennäänpäs läpi viimeisimmät käänteet.

Olen puhunut molemmista tapauksista yhden lakimieskaverini kanssa. Hänen mielestään mun pitäisi välttää käräjöintiä viimeiseen asti. Taloustilanne on nyt niin nihkeä, että bisnekset voivat entisestään kärsiä, jos jutut menevät julkiseen oikeuskäsittelyyn ja niistä tulee iso haloo. Kaverini edustaa mua, ja pitkin hampain lähden sovittelemaan juttuja molempien eukkojen kanssa. Yritän pitää mielessäni sen, että vaikka tästä nyt koituisi taloudellisia kustannuksia, ehkä tämä pitkällä tähtäimellä kannattaa. Ja mulla ei oikeasti ole nyt aikaa mihinkään pitkään vääntöön, yksi superproggis kolkuttelee oven takana ja sitoo mut loppu vuodeksi, eikä mulla ole varaa munata sitä keissiä.

Soitin tänään läskin asianajajalle. On muuten ihan yhtä ärsyttävä eukko kuin läskikin.  Alkoi pitämään mulle jotain moraalisaarnaa ja kuulin ihan selvästi miten se nassutti jotain pullaa samalla, taitaa olla yhtä itseään täynnä oleva pullamuumi kuin asiakkaansakin. Joka tapauksessa, tarjosin sovittelusummaa, mutta musta tuntuu, että lyllerö yrittää lypsää multa lisää. Kaverini kahlaa nyt läpi vastaavia tapauksia ja selvittelee, miten korkeaksi summa voi kasvaa.

Tippuritytön kohdalla tilanne on mun osaltani herkullinen. Tytön mutsi oli mennyt ihan paskaksi luettuaan tän uutisen. Mä olen siis henkisesti niskan päällä, koska naikkosen armas tytär on tehnyt mulle jotain sellaista, mistä voi napsahtaa jopa vankilaa. Keksin tässä yhden idean, en vielä kerro siitä, koska ensin puhun asianajajani kanssa, mutta jos saan ehdotukseni läpi niin saan kyllä makean voiton.

Vituttaa kun BB:n kahtiajako loppui. Taasko siitä tulee vain sitä viinan kanssa rälläämistä. Saisivat ne vitun Sami, Toni ja Aso jo tippua. Kolmikko helvetin tyhmiä, tyylittömiä ja äärimmäisen juntteja jätkiä. Niistä tulee mieleen jotkut sammakonpoikaset, henkisesti ja ulkoisesti limaisia ja hinteliä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: