Mikko Alatalo ja mystinen yöpukumies

Nyt on muuten menossa TET-viikot. Ei mikään työelämään tutustuminen, vaan Tolkkua Erpan Teksteihin -viikot, eli koitan edelleen sinnitellä ja kirjoittaa enimmäkseen nättiä suomea… Haluan muuten kysyä, että millainen teksti on lukijoiden mielestä parasta: persoonallinen pätkitty slangi, perus puhekieli vai sitten ihan puhdas kirjakieli… joku muu, mikä? Ja tärkein kysymys, onko se mun oma slangi vaikealukuista? 😉

Mutta olipahan taas jännääkin jännempi matka Fressiltä kotiin. Reitti vei Koskikeskuksen ja Kehräsaaren läpi Laukontorille, josta nousin Aleksis Kiven Katua ylös kohti Hallituskatua. Kävin hakemassa Sokokselta salaattia ja siitä sitten Hämeenkadulta Hämeenpuistoon ja aina koti-Testokseen asti.

Matkalle mahtui siis parikin jännähköä nyanssia, joista ensimmäinen oli Mikko Alataloon TÖRMÄÄMINEN (kirjaimellisesti) Aleksis Kiven Kadulla. Mulla oli tietenkin luurit päässä ja sitten näin pimeässä siniset lasit, muutaman päivän skägän ja maalaispojan… oli varmaan sheivannut viimeksi itsenäisyyspäivänä, ainakin juhlissa näytti olevan suht siisti naama. No juu, sopersin siinä sitten jotain sekavaa ja pyytelin anteeksi, kun olin tuijotellut maata ja törmäys oli ilmeisesti mun vika… Mikko vaan taputti mua olalle ja sano jotain, meni ihan ohi mitä, kun edelleen oli ne luurit päässä… ei muuten tullut Miksan biisejä sieltä, ei. xD

Sitten matka jatkui sinne Sokokselle, jossa vastaan käveli mies yöpuvussa tai jossain muussa kulahtaneessa kalsarikerrassa……… PALJAIN JALOIN. Ja sit seurasin hetken tilannetta, niin kyyyyyllääääää, mies käveli suoraan ulos! 😀 Juurikin näin. Pisteet kotiin… oli tulossa siitä Sokoksen apteekista ja tais meinaan puuttua pari muumia laaksosta. Mutta tää oli taas jo sellanen tilanne, että ei mua kyllä naurattanut yhtään. Okei, nyt ei oo kamalan kylmä, mutta on siellä jumalauta nyt alta nollan! PALJAIN VARPAIN!!!!!!!! Jessus. Toivottavasti ei asunut kaukana ja sai otettua lääkkeensä… huhhuh.

Se siitä. Kohta Mitsun kanssa lenkille ja sitten molskille. Missäs muut poijjaat on, saisikos sitä lenkki- tai molskiseuraa? Lähen abt NYT. Morot tyypeille! 🙂

Turvallisuusviikko – Lisää vaaranpaikoista ja oma avautuminen

Asematunneli

Asematunneli

Kyl se vaan niin on, että jo valosaan aikaan ahtaat ja epämääräiset paikat on epämukavia ja sit illan mittaan ne muuttuu vaan entistä pelottavammiks… Ite ainaki koitan vältellä kaiken maailman julkisivuremppa-alueita, tunneleita, kaivuualueita yms, joita löytyy yllättävän paljon mm. keskustasta.

Onneks ei kauheen usein tuu pyörittyä esim asematunnelin hoodeilla, mut joskus täytyy sekin alittaa ja aika nopsaa sieltä vaan haluaa pois. En mä tiedä pitääkö täs nyt kauheen tarkkaan kuvailla mikä tän viikon aikana mainituissa paikoissa on pimeellä the thing, eiköhän kaikki tajua ku heittää kuvaa ja muuta matskua kehiin. Tarkotus varmaan ylipäänsä nimetä näitä ”vaaranpaikkoja”. Täl kertaa mainittakoon siis nimeltä Mansen asematunneli. Tosin se tais noustakin esille jo jossain kommenteissa. 🙂

_

Mut joo, tänäänki ku kävelin päivällä kotoo Hämeenpuistosta Sokoksen kautta Fressille, niin matkalta löyty paljonkin taltioitavaa… Ensinnäkin Sokokselta (Kuninkaankatua?) alaspäin viettää piiiiitkä, ilmeisesti julkisivurempan vuoksi kyhätty tunneli, joka huipentuu tunnelin vasemmalla puolella sijaitsevaan porttikongiin, otin kuvat molemmista, eli ite tunnelista että kongista. Yks siinä talossa asuva kaverityttö tiesi kertoo tänää salilla, et se porttikongi peitetään aina illaks/yöks sellasella pressulla ja se on PELOTTAVA. Alla matskua, tosin valosalla otettuja.

_

remppatunneli KONG!

_

Enpä tiiä oonko mä sit jotenki mammanpoika ku pelkään tälläi pimeetä. Mut on siihen iha hyvä syykin. Asuttiin tosiaan Uppsalassa ennen Manseen muuttoo ja olin muistaakseni kuuden vanha ku pääsin ekoja kertoja isojen poikien messiin. Tällä kertaa leikittiin illalla Stadskogenissa piilosta ja sit kesken kaiken nousi mun siihenastisen elämäni pahin ukonilma ihan puskista. Olin just silloin piilos semmosessa isossa kuopassa ja olin keränny ympäriltä lehtiä ja oksia suojaks päälleni. Liianki hyvä piilo pienelle jampalle. :S

Olin ilmeisesti viimenen jota ei oltu vielä löydetty ja muut lähti sitä ukkosta karkuun ja unohti mut. Jäin sinne yksin ja sit ihan paskajäykkänä ja olin samas paikas varmaa tunnin verran. Mutsi oli ihan paniikis ettiny mua ympäriinsä ku oli ikkunasta nähny et esim naapurin Mikke palas mettästä kotio, mut meitsiä ei näkyny eikä kuulunu ja oli jo ehtiny tulla pimeetäkin… ei ihme jos mamma oli huolissaan. Vaikka eipä se Stadskogen todellisuudes ees oo mikään iso metsä. Tosin pienenä se tuntu siltä kyl. No mut ukonilma meni sit ohi ja uskalsin hiljalleen hiipiä kotio. Paskoja oli isot pojat ku ei pitäny pikkusesta huolta vaan jätti sinne yksin. Siitä asti oon pelännyt sekä ukkosta että pimeetä. 😦 … ja voitte kuvitella, etten ton jälkeen ihan hetkeen päässy isojen poikien mukaan iltasin. xD

_

Ainiin. Sit vielä lopuksi mediamaistiainen jo aiemmin esille nostetusta Kehräsaaresta. Päätin tänää kuvata videoo kännyllä, ku lähin sieltä Fressiltä kotio päin ja oikasin koko komeuden läpi. Kuten videon kesto kertoo, normivauhtia reitin painelee alta puoleentoista minuuttiin… yllättävän pitkä aika etenki pimeellä. .__.

%d bloggaajaa tykkää tästä: