Tippuri ja täytekakku

Tänään oli taas aivan järkyttävä päivä duunissa. Otin kunnolla yhteen Tippuriteinin kanssa. Mä harvoin menetän malttini ja korotan ääntäni, mutta tänään oli sit sellainen päivä. Jotenki edelleen on krapula siitä lauantaisesta tabuttelusta, kättä särkee koko ajan ja muutenki rassaa toi ämmä. Välil tuntuu, että Tippuri ärsyttää meitä tahallaan. Toisinaan mietin, et se valitsi harjoittelun käräjöinnin sijaan vaan siksi, että vois vittuilla Yontelle, ja samal mullekin, entistä enemmän. En tiedä, jotenkin toivoton olo.Ton muijan kans on niin turhauttavaa vääntää päivästä toiseen samasta asiasta, vaatteista. Eikös työvaatteet ole kuitenkin hyvin yksinkertainen juttu? Tai siis pitäis olla!

Mä käskin Tippurin heittää pinkit karvanopat vittuun (tai siis mihin vaan, missä asiakkaat ei niitä näe) tai muijall ei ois enää töihin tulemista. Tivasin ja tivasin, miksi mimmi haluaa tehdä tästä joka päivä vaikeaa, kun meillä kaikilla ois ni paljon mukavampaa, jos ees piirun verran kunnioitettais toimiamme ja asiakkaitamme? Yritin vääntää rautalangasta, ettei oo kovin paljon vaadittu, et mimmi jättäis ne helvetin balleriinat, matonkuteista virkkaamansa ponchot, revityt neuleet, boikottikangasmerkit/kassit/säärystimet/leggarit whatever sekä kaikki muutkin epämääräiset trendivetimet himaan ja pukeutuis (sekä käyttäytyis) niinkuin asiakkaiden edessä kuuluu. Ei Nestle-kritiikkiä, ei avautumista Shellin ikivanhoista törkeyksistä, eikä etenkään tätä suomalaisten sikatilojen kohtalosta paasaamista. Näistä on kuultu riittävästi tässä toimistossa, piste.

Yritin kertoo mun intohimosta vaatteiden tuunaukseen ja kysyin, mitä Tippuri tykkäis, jos mä ilmestyisin sen lopullisen ”palkan”maksajan, eli meidän asiakkaiden, eteen jossain vitunaikaisissa AC/DC-läpyttimissä, faijan vanhassa kiiltävässä ja myös somasti revityssä lentopallopaidassa sekä housuissa, joiden haaroista paistais kivarit ja pakarat kilpaa, kun kumartuu. Yritin saada muijan ymmärtään, että se on pukeutumisjutuissa aivan vitun pelottava, joku skitso, todellinen friikki. Noooh, Tippurin vastaus oli, yllättäen, häiriintyneen ihmisen ajatusmaailmasta kertova. ”Sähän oisit sit Keanun, Leton ja Jussi69:n kombo, eli alkaisin varmaan vietellä sua”. Hahaa.. Hyvä läppä, jossen tietäis muijalla olleen tippuria. Eli iha toivoton keskustella ton naisen kanssa vaatetuksesta. Se vaan on … Ööö… niin ERIKOINEN!! Mut positiivista hei, yhdestä asiasta oltiin samaa mieltä: Ei Vulva Roll Onii tähän toimistoon. Se tästä vielä puuttuis. 😉

Lopulta tilanne kärjistyi sit siihen, et Yontelta alkoi palaa käämit ja se lähetti Tippurin himaan puolilta päivin. Äijä pisti kylmän rauhallisesti meilillä työohjeet sille perään ja käski tulla takas iltapäivällä. Hyvä ratkaisu. Ei tollaista keuhkoojaa jaksa kukaan kattella, ku muija kävi ni kierroksilla. Nooh, iltapäivästä neiti tuli katuvana takas ja pyysi nteeks, niinku aina. Jollain tavalla oli jopa hellyttävää, että kaiken ton jälkeen muija oli askarrellut työhommien ohessa meille yllärin, lepyttääkseen. Oli löytänyt netistä ohjeet ja vääntäny suurin piirtein ao. kakun, ekoaineksista tietty. Mitä tähän nyt voi enää sanoa? Muuta ku että rauha maassa, taas vaihteeks. Moro.

%d bloggaajaa tykkää tästä: