Teemaviikko: Parhaat runkkauskikat vol1

Kassit on täynnä. En ole nähnyt Miiaa yli viikkoon, ja olo on sen mukainen. Kun yhdistetään tähän se, että olen ollut viime aikoina vähän alakuloinen, katson oikeudekseni pyhittää tämän postaukseni limaisille äijäjutuille, joten älkää herkät immet vaivautuko.
P-man heitti idean teemaviikosta, jonka aiheena olisivat parhaat runkkauskikat. Kaikillehan lienee tuttu American Pien piirakannussimiskohtaus. Ja kyllä vain, me miehet olemme kovin ihastuneita piliimme ja haluamme etsiä mitä eksoottisempia keinoja sen hyväilyyn. Peniksemme haluavat astua sinne, minne kukaan muu ei ole koskaan uskaltautunut. Nautinnon nimissä valloitamme valtikallamme niin Pringles-purkit, imurinletkut kuin sohvatyynyjen välitkin.

1. Pringles-pillu . Kyllä. Luit ihan oikein. Täältä löydät tarkat ohjeet halvan kullinkaverin väsäämiseen. Perusidea siis on se, että Pringles-purkista ja kortsuista voidaan pienellä sorminäppäryydellä rakentaa oikein mukava lemmenkolo, jonka puritusvoimaa voi säädellä mieltymystensä mukaan.

2. Patjapiilo. Yksinkertaisimmillaan tämä onnistuu hinkkaamalla kahden sohvatyynyn välistä koloa. Jos jaksaa vähän panostaa hommaan, saa vielä mukavamman ja hygieenisemmän lelun eli panopatjan.Napataan joku käytössä mukavan pehmeäksi virttynyt patja. Jos patja on tarpeeksi paksu, siihen voi tehdä viillon. Viiltoon sujautetaan vaseliinilla täytetty pieni muovipussi (pakastepussit on huonoja, sulkija hiertää) tai sitten patjan voi taittaa kahtia ja asettaa vaseliinipussin taitoksen väliin.

3. Imuvoimaa. Sitä löytyy imurista. Oikeasti. Vehjettään ei kannata työntää imuriin, vaan imurin suuttimella voi kevyesti hieroa hepin vartta edes takaisin. Mukavaa esileikkiä.

4. Askarteluliman monet mahdollisuudet. Tiedättekö sitä pilailulimaa, värikästä tahmean pemeää mömmöä, joka oli kova hitti 80-luvulla.Kun liman lämmittää huolellisesti käsissään, saa isosta limaköntsästä oikein mukavan taskutoosan. Myös iso muovailuvahakimpale käy, jos tykkää jäntevämmästäpuristuksesta.

5. Värisevät kodinkoneet. Nämä eivät ole vain naisten ilo,mutta miesten kannattaa koittaa erilaista lähestymistapaa. Sähköhammasharjan toinen puoli, siis ei se harjapuoli vaan sen selkämys, tarjoaa mukavia vibrahetkiä, kun sitä liuúttelee edestakaisin vartta pitkin. Pesukoneen päälläistuminen ei anna mulle samanlaisia kiksejä kuin joillekkin tuntemilleni naisille,mutta kannattaa kokeilla tässäkin tapauksessa varren hieroskelua pesukoneen väriseviä seinämiä pitkin. Jos pesukoneesi on kylppärissä, tämä kantsii tehdä suihkun jälkeen kun pesukone on mukavasti lämmennyt ja höyrystynyt pinnoiltaan suihkun aikana.Kylmä kosketus on ikävä.

Eli siitä vain tytöt ja poijaat mielikuvitus laukkaamaan jos kainalosta ei löydy omaa kultaa! Vinkit tänne jakoon, kommentteja!

Kai tästäkin joku tulee jotain jurpottaan, mutta tää aikuisen miehen elämä on niin pirun ankeeta ja kiireistä välillä. Elämän tarkotus tuntuu olevan se, et saako ens kuun lainanlyhennykset maksuun, missä kuosissa rahastot on ja mitä venkoilua mikin itsetietoinen trendikäs citymimmi nyt tälläkertaa vetää. Mä oon tainnu olla aika hullun ankara itelleni siitä asti kun laitoin oman firman pystyyn ja työpäivät alko järjestäen venyyn 12 -tuntisiks. Kaikki sanoo mua itsekkääks, mutta kun mää mietin asiaa tarkemmin, en koe olevani kovinkaan itsekäs niissä tärkeissä asioissa, joissa ihmisen pitäis olla.Mä oon itsekäs siinä mielessä, että haluan ison rahakasan ja mieleiseni hyvännäköisen naisen. Mutta sit kun oon niitä naisia saanut, oon antanut niiden kohdella itteeni usein vähintään yhtä sikamaisesti kun mää kohtelen niitä. Kumpi tässä olikaan eka sikamainen, kuka kostaa? Ja työ-vapaa-aika-akselilla oon liian epäitsekäs. Mun täytyis pitää kunnon lomia ja uskaltaa delegoida muillekin hommia. Nyt aion pitääkunnon talviloman eka kertaa moneen vuoteen.

Mulla on ollut tänään semmonen itsetunnon nostatus päivä. Kattelin vkl:nä Magnolian ja Tom Cruise esitti siinä tosi machoa elämäntapavalmentajaa (minä!). Vedin tänään himassa omaksi ilokseni sellaisen Jonten voimauttavan soidintanssin. Möyhösin alasti kokovartalopeilin edessä, vedin ”helikopteria”, möhkin ja röhkin sikamaisen miehekkäästi ja huusin että VITTU MITEN HYVÄNNÄKÖSTÄ LIHAA! Cheer up mates!

Että semmonen isänpäivä

Nonii, lupasin raportoida tästä faijan mainitsemasta YLLÄRISTÄ ja isänpäivästä noin muuten. Eli aamupäivä meni tääl ihan mukavasti, Ansun kans herättiin aikasemmin viritteleen aamupalaa, joka sit kiikutettiin suoraan sänkyyn lahjojen (= Fazerin suklaamättöjen) kera. Faija on onneks huumorimiehiä ja repes ihan täysin lahjalle! 🙂 Taustoja tuntemattomille siis tiedoks, et faija työskentelee aika korkeel paikal Fazerin ruotsalaisella (tai no nykyään norjalaisomisteisella) kilpailijalla…

No joo, siinä sit aamupalailtiin ”uusioperheen” voimin, mukana mun ja Ansun lisäks siis tietty faija ja sit sen nainen ja naisen 14v tytär, Freja. Ihan kiva tyttö, mut eipä sen kans kauheesti oo puhuttavaa, paitsi se taitaa pitää jotain muotiblogia, täytyy udella siitä tarkemmin. 😉 Mut päällisin puolin se on vielä pahemmin hemmoteltu ku me. 😀 Meil sentää on mutsi aina pitäny jotain rotia täs touhus.

Faijan naisen, Carolan (ei se laulaja onneks) kans on muuten hieman kalseet välit, koska porukoiden eron jälkeen paljastu, et jotain säätöö faijalla oli Carolan kans jo joskus kauan sit. Turha sen on kuvitella, et kutsuttais sitä termillä styvmor kuten se haluais… Eikä siinä mitää, iha asiallisesti ainakin ite oon sitä kohtaan käyttäytyny ku en jaksa kehittää mitään ylimäärästä draamaa, tilanne on mikä on, eikä muutu millään raivareilla.

Mutta ny niihin ylläreihin – kyllä monikossa. P-man osu pelottavan lähelle arvauksineen… tosin ei oo tulos pikkusiskoo vaan veli!! 🙂 Tää oli hyvä uutinen ja siis se faijan mainostama ylläri ja lopulta päivän ainoo hyvä juttu, koska sit ihan ohimennen tuli ilmi asioita. Esim ihan tälläne pieni juttu, et koska ollaan Ansun kans jo molemmat ”isoja” lapsia, nii rahahanat tyrehtyy täysin, eikä meille heru enää mitään avustusta.. jumalauta! Ei siinä mitään, tavallaan ihan ymmärrettävää, mut ku tää oli ollu sen muijan idea, ei faijan. Vittuako se puuttuu meidän perheen asioihin, kun ei siihen kuulu!?! Eikä tuu kuuluunkaan, vaik pusertais tähän maailmaan 10 kersaa. Tää uus pikkunen tulee oleen mun perhettä, mut toi muija ei. Ja niin bisnespomoo ku faija onki, nii ihan tossun ja tussun allahan se on koko äijä. Ei pysty tajuaan miten hyvin Carola on sitä onnistunu manipuloimaan.

Eiks sen pitäis olla faijan itsensä päätettävis millä tavoin se on läsnä meidän elämässä? Rahan ohel ei oo kyl ollut juurikaan muuten (paitti jettikyyditysten muodos joskus, mut rahalla sekin) ja siis voin kertoo, et ottaisin sata kertaa mieluummin oikeesti läsnä olevan faijan ku sitä rahaa, mut tiiän et ensin mainittua ei oo herumas ennen ku helvetti jäätyy. Ja tää vaikuttais ny vähän siltä et se meinaa feidaa kokonaan. Vähän meinaa latistu isänpäiväfiilis… vituttaa vähä, lähin siitä aika pian sit jätkien kans skeittaan Bryggerietiin ja sulatteleen juttuja. Siel sentää oli kivaa. 🙂

No mut Ansu ei sit ollu yhtä zen vaan se veti ihan täydet kilarit, pakkas kimpsunsa ja lähti bussil kohti Uppsalaa… lähti fammulle, joka oli siis saanu kuulla faijalta tosta Carolan ”takeoverista” eikä suostunu tuleen tänne etelään ees sen uhalla, et missaa meidän näkemisen ja tiiän, et se ottaa sil koville.. Mä päästin Ansun sit lähteen sillä ehdolla, et se sit on ajoissa venaamas Tukholmas ku mä ländään huomen päivällä vaihtaa konetta. Joopa joo, tämmöstä siis täl kertaa. En mä oikeen tiedä pitäiskö itkee vai nauraa, nyt just ainaki repeilen. Mun elämä on onneks kuitenki Suomessa, Manselassa ja TESTOKSESSA!! Nih, perkele!!

Mites isänpäivä on sujunu siel kotipuolessa? Toivottavasti seesteisemmin ku tääl. No mut huomen poijjaat nähään! Löysin muuten loistavan vempeleen teemaviikon analyysiin, saas nähä jaksanko tänää viel raapustaa aiheesta. 😉

Morot ny ainaki tältä erää!

Turvallisuusviikko – Episode 1 out now!

Oltiin eilen Mitsun kans iltalenkil ennen puolta yötä ja täytyy sanoo, et Manselan viimeaikaisten tapahtumien valos ei ollu kovinkaan turvallinen fiilis liikuskella. Tosta pehmolelukaverista kun ei suuremmin oo bodyguardiks. Huomasin jossain kohtaa et muutaman isokokosen miehen seurue oli tullu samaa reittiä meidän peräs jo parin korttelin verran. Perjantai-ilta, todnäk niil oli ihan hyvä syy siihen reittivalintaan, mut jotenki ahisti se tilanne ja pääpointtina, et oli turvaton fiilis, vaikka ne sit myöhemmin kääntykin eri suuntaan. Tästä juteltiin P-manin kans, sit ku Mitsun kans oltiin palattu lenkiltä, ja päätettiin pitää blogissa tästä päivästä alkaen turvallisuutta käsittelevä teemaviikko.

Julistan siis Turvallisuusviikon alkaneeksi 17.–23.10.2009 väliseksi ajaksi. Tarkoituksena olis nostaa esille yleisiä turvallisuusasioita mitä meidän mielestä kannattaa ottaa huomioon esim yksin pihalla liikkues, tai miks ei vaikka kotia (ja Jonten tapauksessa perhekalleuksia) suojatessakin. Turvallisuusaiheisia asioita ja mielipiteitä on kuitenkin niin paljon, että uskoisin tästä kehkeytyvän ihan mallikasta keskustelua ja erityyppisiä aiheita eri päiville. 🙂 Pääpointtina oliskin just herättää keskustelua tärkeästä aiheesta ja saada lisättyä yleistä tietoisuutta ja valppautta, eri näkökulmista.

Me kirjotellaan kuitenkin ensisijaisesti nyt manselaisina, mut eiköhän nää oo käännettävissä ihan minne päin Suomea tahansa. Tarkoitus olis lisätä jokaisen jutun loppuun myös aina joku Manselan monista vaaranpaikoista, kuvamateriaalilla varustettuna, jos mahdollista. Kaikkien kommentit, lisäykset, juttuideat ja muut pointit on enemmän ku tervetulleita! 🙂

Mut itse asiaan. Jos ei naisten oo turvallista liikuskella pimeessä yksin, niin eipä tätä nykyä taida miehilläkään olla sen turvallisempaa. Pelot ja uhat on toki naisilla ja miehillä erityyppiset – naiset pelännee eniten raiskatuks tulemista, miehet yleisesti ehkä väkivaltaista ryöstöä tai jopa henkirikosta, ainakin mulla itellä nimenomaan nää kaks päällimmäisenä, jos pitää nimetä. Miten sit suojautua, jos nyt kuitenkin on pakko kävellä yksin pimeessä? …kun eipä varsinaisia aseita oikein oo lupa kanniskella mukana.

#1 Keho aseena

Käsittääkseni Suomen laki on vähä viturallaan. Oikaiskaa jos oon väärässä, mut erinäisiä itsepuolustuslajeiksi lukeutuvia harrastaneet on lain edessä ns. askeleen verran alakynnessä, vaikka oliskin ite uhrin asemassa.

Otetaas esimerkki vaikkapa judoa harrastavasta pienikokoisesta Jaanasta. Eräänä iltana tuntematon mies yrittää raiskata Jaanan pimeässä porttikongissa.

_

1. Jaana vanhana judokana kietaisee raiskari-Karin kunnon junttaan, hajoittaen tukiristisiteen tämän olkapäästä. Nöyryytetty raiskari-Kari nostaa syytteen Jaanaa vastaan ja on kuin onkin lain silmissä uhrin asemassa.

2. Mikäli Jaana ei olisi judoa harrastanut, olisi hänen ollut lupa laittaa Kartsa ojennukseen ns. maallikon ottein, mutta tällöin myös raiskauksen onnistumisprosentti olisi luultavasti varsin korkea.

3. Jos myös raiskari-Kari olisi judoka, tällöin Jaanan teko olisi lain edessä oikeutettu… tämä ”askeleen verran alakynnessä” -mentaliteetti pätee myös siinä tapauksessa, mitä aseistetummaksi skenaario menisi.

4. Jos raiskari-Karilla olisi ollut vaikkapa teräase, olisivat Jaanan trikit olleet ihan ookoo.

5. Mikäli taas Jaanakin tempasisi jonkin sortin moran esille, pätisi taas aiempi asetelma.

6. Jos Kartsalla olisi sen sijaan tuliase Jaanan teräasetta vastaan, pieni moran survaisu kylkeen saatettaisiin sallia hätävarjelun nimissä.

7. Jos taas molemmilla olisi tuliaseet, palattaisiin lähtöpisteeseen jne…

….mielenkiintoista. Voihan olla, et oon itekin käsittänyt joskus jotain väärin, mut näin muistan dojolla kerrottaneen, vaikka eri laji onkin kyseessä.

Mut joo, takas viel vähän tohon kyssäriin, et miten sit pystyis suojeleen itseään jotenkin laillisin keinoin? Varmaankin se ihan ykkösjuttu on pysyä pelikunnossa, eli ei mitään perseitä olalle, jos pitää kävellä pimeel paikasta A, paikkaan B. Tietynlainen terve vainoharhasuus, eli valppaus on aina plussaa. Ite monesti lenkillä mietin, et jos tosta porttikongista hyökkäis joku NYT, nii miten reagoisin. Eka reaktio kandeis olla kaikilla ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta ”JUOKSE!!!!”. Eli vois olla hyvä pitää silmäl mahdollisia pakoreittejä. Ennakointi, valppaus ja terve järki (= esim reittivalinnat) vie jo aika pitkälle, imo. 🙂

Vaaranpaikka #1 @ Manse – Kehräsaari & Kehräsaaren silta

Valoisalla nätti ja kiva, pimeällä pelottava, ahdas ja hyvin epäilyttävä – etenkin se kuja, josta itse Kehräsaari alkaa. Musta tuntuu, että kaikki Mansen stalkkerit asuu ton sillan alla tai vähintäänki jossain välittömäs läheisyydes. Tää varoitus on erityisesti naisille, vaikka saa toi kyllä raavaan miehenki vilkuileen olkansa yli… välttelen meinaan ite tota koko paikkaa pimeellä ku ruttoa.

Monissa viime päivien keskusteluissa ihmiset tuntuvat ihmetelleen sitä Nikon valintaa lähteä Sahasta kohti keskustaa, eikä Ratinanvuolteen siltaa (tai tota Kehräsaaren siltaa) pitkin suuntana Satamakatu ja edelleen Hämeenpuisto. En mä kyllä ihmettele. Tuolla pitäis olla pimeellä liikkumiskielto. Ikävä kyllä tuo mielestäni fiksumpi reittivalinta ei tällä kertaa auttanut. 😦

Tähän linkattu kuva on talvelta ja muutenki vähän huono (ja ainakin viime talvena tosta oli toi lähimpänä näkyvä valo pimeenä), mut voisin käydä kuvaamas täs joku kerta tarkemmin, jos P-man lähtee mun mukaan. Yksin en kalliine kameroineni tonne mee…

Edit: tarkempaa satelliittikuvaa alueesta löytyy TÄÄLTÄ.

_

%d bloggaajaa tykkää tästä: