Virvon varvon tuoreeks terveeks = Treffit

Liha ku liha, mies toimii aina samalla tavalla. Tai ainaki mää toimin! Joskus laihoina opiskeluvuosina olin kolme päivää syömättä lihaa ja väitin, ettei mulla oo oikeesti ISO nälkä. Juu, juu tonnikala ja täysjyväfusillit kelpas mainiosti mahan täytteeks. Sit ku pääsin vihdoin kauppaan, ostin melki HK:t loppuun. Miks HK, eikä Atria, se on toinen stoori. Kerron joskus, as always. Niin, siis ostin sit Sinist lenkkii, kassleria, meetwurstii, kanaleikettä ja pekonii. Myyjä katteli hiukka huvittuneena ostoksii ja kysäs, että ei oo poika tainnu hetkeen saanu lihaa… Ei iso mies elä millään saatanan tunilla ja fusilleilla, vaiks se kuinka uskottelis niin.

Tänään tuli vähän samanlainen olo ton lihan suhteen. Meinaa puski maailman isoin stondis lähes välittömästi, ku pikkusen näki ”lihaa” paidan kauluksest. Teki mieli mennä vessaan virpoon, et ois pystyny keskittyyn jutteluunki, mut en kehdannut. Mitä mä oisin sanonut peitestoorina? Sori, käyn nopee paskalla ja olla pois 25 minuuttii. Sorry, oli reikä vähä tiukalla tänään. Tai: ootas, mun tukka on huonosti, täytyy entraa, ku nappasin sopivasti vahan mukaan. En mä mikään hintti oo, ihan vaan metroseksuaali. Enkä ees oo. Vai: sorry, mun on iha pakko ottaa yks puhelu, luikkia vessaan puhuun ja sit astella ulos syyllisen näkösenä hikikarpalot ottalla. Tosi hyvä kuvan ois antanu. No, niinpä vaan vedin tämä kuuluisa kiihotuskäyrä katossa itse Isä Laupeuden roolia, vaikka todellisuudessa mulkku pukkas puskee pöytälevyst läpi. Ei oo poika tainnu hetkeen olla saanu lihaa…

Voimakkaista mieskuntoisuutta osoittavist reaktioista voi päätellä, et mimmi edusti Mansen mehukkainta antia. Tarkkaan ottaen se ei ees asunu Mansessa, mut junamatkan päässä. Mä niin pelkäsin, et pöytään ois istahtanut joku viiskybänen Anita Hirvonen kirkkaanpunasissa äitihuulipunissaan ja helmiäisluomiväreissään, koska en ollu yhtään varma, minkä ikäsen naikkosen kans olin luvannu mennä Helmeen… Okei, vähän liiottelua, kyl mä tiesin, et se o about mun ikäinen, ku sen vanhemmilla oli se kenneli, eli ne oli työelämässä, mimmi ei asunut enää himassa ja jotain se sepusti pikkusiskostaa sillo puhelimes. Mut on siinä aika iso ero, ollako 20 vai 32.

Pakko kertoo, et olin taas Sherlock P-Manin roolissa, ja kehitin, niinku kunnon agentin kuuluu, toimivan pakenemissuunnitelman siltä varalta, että pöytään ois tepastellu joku mutsin ikänen harppu. Olin viekkaasti sopinu, et muikki soittaa mulle, ku on Helmen sisäpuolella, ja näin ollen valkkasin paikan, mistä näki suoraan ovelle, ja tarvittaessa pääs livahtaan sisäpihan kautta haneen. Se oli muuten magee mesta sisäpihoineen kaikkineen.

Taas mää liiottelin, en kai mä ny oikeest ois paennu,vaan vetäny pokalla tarinan, kuinka ”vanha suola alkoi just eilen janottaa”. Se on varmaa, ettei kukaan haluu eronnutta exäänsä ikävöivää kundii riesakseen. Kai. No, ei siis tullu pöytään Airaa eikä Anitaa, vaan tosiaan sporttinen ja about meitsin ikäinen friidu!! Tarkkaa ikää en sit ikinä saanu selville ja oli kyl tosi vaikee arvioida. Mimmi oli melko lyhyt, tennareissa alle 170. Toisaalt se näytti vanhemmalta ku joku kaksvitonen, mut seksikkään sporttinen pukeutuminen sai sen vaikuttaa suht nuorelta.

Kyl mää sivulausees koitin laskee yhteen vuosilukuja ja vuosia. Aina varma litanja: millos sä kirjoitit ja sit kysyy myöhemmin, niin montas vuotta siitä olikaan, ku sä kirjoitit, kuin monta välivuotta sä pidit kirjoitusten jälkeen, kauas sää oot ny siis opiskellut ja minkä ikänen sä olit, ku pääsit kouluun jne. Samoin hyvä tapa on kysellä sisarusten iät, mitä ne tekee nyt ja sit tiedustella ikäeroo yms. Mut noi pitää tiputella sillain siististi osa kerrallaan, tai muute se on niin läpinäkyvää. 😉

Tais olla sen verran arka paikka se ikä, et mimmi vältteli taitavasti antamast tarkkoi vastauksia. Tavallaan vähän huolestuttavaa, jos sil on ikäkompleksi niinku Seijalla. Mut sen verran sain ynnättyy pitkällä matikalla ja parilla tilastotieteen kurssilla, et se on varmaa about 29. No, ei se biologinen ikä mulle oo koskaan ollu olennaista. Oliha Seijaki mua sen 5 vuotta kokeneempi… Se on olennaisempaa, miten elämäntilanteet natsaa yhteen. Mimmi opiskelee/opiskeli sosiaalipsykaa ja viestintää vikaa vuotta ja Terveystalon ”virka” oli kuulemma suojatyö tutuntutuntutun kautta. Ei se ollutkaan siellä itse The Aulassa duunissa, vaan jonku henkilöstövuokrauksen kautta hoitaa ajanvarausta. Mä en oikeen käsittäny, mut ihan sama. Ei sekään tajunnut mun sekavaa työ/työttömyyskierrettä, mitä selitin PR-jutuista, myyntihommista, koulusta jne. 😉

Oli kyllä tosi kivannäköinen tyby, täytyy vielä todeta. Tyyli jäi mieleen. Niinku oon aiemminki kirjoittanut, rakastan naisii, jotka on sinut kroppansa kanssa. Toi osas tuoda esille just kivasti parhaita puoliaan eli treenattuu urheilullista kroppaa. Perkele, unohdin kysyy, pelaisko se golffii! Suht antava turkoosi tiukka graffapaita, joka korosti kivasti taljalla paisutettuja hartioita, kireet farkkuleggarit timmeissa koivissa ja semmoset mageet Puman tennarit, mitä voisin itteki hankkii. Niit siis myydään myös äijille. En aatellut naisten popois painella.

Sen meidän puhelun perusteella olin aika varma, et treffeille ois astellut mimmi, jolla ois ollu semmoset Sinkkuelämää Carrie kengät (tai mikskä helvetiks niitä piikkei kutsutaan???) ja joku helvetin minihame-toppi-tsydeemi ja semmonen about Karhun kokonen minilaukkujuttu ja piiiiiitkät blondit hiukset. Mut ei. Mimmi oli tumma, lyhyt ja sporttinen, ei siis mikään Elovena-tyttö tai mallimaisen klassinen kuikelo, mitä odotin. Mitä opimme? Ei pidä luoda stereotypioita pelkän puhelinäänen perusteella.

Propsit muidulle tyylistä ja siitä, et oli oma ittensä reilusti. Mua niin hirvittää ne pätkät, jotka painaa väkisin menee korkkareissa, vaikka kävelee niillä rumemmin ku Jorma Uotinen. Sorry, nyt tulee jotenki tosi sekavaa settii, ku olo on vähän samanlainen ku ilma: hiostava. You know, kohta ”ukkostaa”. ;)Jokatapauksessa lauantain kunniaks voisin vaikka liittyä Erkan Karhu-kerhoon ja piipahtaa ulkona. Tosin oon yrittäny vähentää juomist, koska en haluu päätyy soutaan yksin kumiveneellä, niinku mun amiskaima P-Man Piparipoika IRC-gallerian kuvissa.Toikin entry pitäis kirjoittaa loppuun. Mä varmaan alan opiskella koht jotain tanan hippiaineita, suomalais filologiaa (vai filanteliaa?) ja lennän pihalle ku leppäkeihas Testoksesta, jos Y kuulee mun ”uudesta suunnasta”…

BeeTeeWee: Frendit lähti Poriin (taas, apua!) kattoo Metallicaa mut mul ei ollu aikoinaan mitää intressii pistää vähii rahoi lippuihin. Ehkä niin oli tarkoitus, koska nää treffit tuli tähän.

Morooooo ny!
MULLA ON HYVÄT VIBAT!!

Treffit

Tänään soitti eräs neito Terveystalon puhelinvaihteesta. Mulle järjestyi aika magneettiin! Menen tänään iltapäivällä..

Sen lisäksi, että sain magneettiin ajan, sain myös treffikutsun. Ystävällinen ajanvarausnainen kertoi vanhemman kolleegan levittäneen töissä sanaa, että mukavanoloinen nuori mies haluaa magneettiin – keinolla millä hyvänsä ennen 8.7., ja että on valmis viemään ystävällisen röntgenhoitajan syömään, mikäli käden kuvaus vaan järjestyy.

Uskomatonta! Mutta hyvä juttu mulle, että ne oudohkolta kuulostaneet ehdotukset sais kannatusta ees talon sisällä. 😉 Kannatti piinata peruutusaikaa. Ajanvarausneiti ei kuulemma varsinaisesti voinut vaikuttaa röntgenkuvien ottoon, mutta arvosti muuten loputonta sisukkuuttani. Mulle tuntemattomasta syystä hän oli sitten googlettanut nimeni ja todennut, että ollaan suht samanikäisiä. Mä olin kuulemma ”hauskan näköinenkin”. Hmm, onko toi sit sama kun ei niin komea, mut ihan ok? Enkä kuulemma näyttänyt (ainakaan opiskeluaikojen kuvissa) sarjaraiskaajalta, ja myös nettiaddressi naisasian puolesta oli tehnyt pimatsuun vaikutuksen. Positiivisen! Harvinaista, että siitäkin Seijan painostuksesta oli jotain hyötyä. Mielessäni funtsin, että mitää vaan löydätkään typyseni netistä, niin kunhat et osaa yhdistää mua tähän blogiin… Vois olla deittikutsut vähissä, jos muija tietää, että kerron treffeistäni, ja muustakin actionistä, täällä. No, anonymiteetti suojelee minua ja muita.

Sovittiin, että mennään misun kanssa perjantaina tai ens viikolla syömään. Alustavasti oli puhe Amarillosta. Jotenkin hassua. Koomista. Tosi outoa, että päädyin sokkotreffeille olkapäävammani takia. No, ans kattoo, millainen pimu sieltä sit ilmestyy. Ei tässä nyt seukkailu kiinnosta, mutta ehkäpä tästä syntyy jotain muuta. Vaikka kaverisuhde, vakkaripano tai sitten homma on totaalinen katastrofi. Sokkotreffit ei nimittäin ole mun juttu. Tai ei ole ollut ainakaan aiemmin. Odotan innolla!

Onpas ollut naistäyteinen viikko. Ja viel on 3 päivää jäljellä. Mitä lie tapahtuukaan, kun Erich muuttaa viikonloppuna? Aateltiin kyllä juhlistaa entourage-meininkiä jotenkin, mutta miten, on vielä auki.

Jaahas, nyt vähän sporttailemaan ja sit jos sais vihdoin sen grilliasian hoidettua. Lupasin Jontelle, et grilli on ok, kun se palaa. Nyt pitäis vaan valita, mimmoinen halutaan…

Moro ny!

Arvopohjainen hinnoittelu

Teloin vuosia sitten olkapääni prätkäkolarissa. Sen jälkeen käsi on ollut enemmän ja vähemmän renkkana. Kävin pari viikkoa sitten lekurilla, joka määräs mut HETI magneettikuvaan Terveystaloon.

Toiveikkaana poikana soitin ajanvaraukseen ja kyselin kuvausaikaa. Täyttä on heinäkuun alkuun asti. Ensimmäinen vapaa aika, jonka otinkin, oli 8.7. Siinä on vain yksi ongelma, lekurin uusintakäynti olisi 7.7., ja tarttis olla kuvat silloin.

AJattelin, että Terveystalo rahoitusvaikeuksissa olevana velkaisena yrityksenä ymmärtää asiakkaan arvopohjaisen ajattelun päälle ja järjestää mulle ajan johonkin väliin, kunhan vaan saa 400 euroa kassaansa tasoittamaan. Vaan kun ei tuntenut moista arvoajattelun käsitettä tuo Tampereen putiikki ainakaan.

Kerrottakoon niille, jotka eivät ole kauppista käyneet, että arvopohjaisen ajattelun mukaan kokemus hinnasta, eli onko joku tuote/palvelu kallis vai halpa, perustuu asiakkaan subjektiiviseen tuntemukseen tuotteen/palvelun ja rahan arvosta. Joillekin 100 euroa on paljon, toisille taskurahaa.

Siihen, paljonko asiakas on valmis maksamaan tuotteesta, vaikuttavat monet asiat. Mun tapauksessa asian kiireellisyys, vaihtoehtoisten samantasoisten kuvauspaikkojen puute ja lekurin sopimushinnat ko. paikan kanssa.

Hotellit ja jotkut lehtoyhtiöt ovat hyvin hiffanneet, mistä arvopohjaisessa asiakasajattelussa on kyse. Viimehetken varaukset, erityishienot puitteet ja high-season tuotteet maksavat enemmän. Aina löytyy asiakkaita, jotka ovat valmiit maksamaan. Sitten kun on hiljaista, hintoja lasketaan, jotta ne asiakkaat, jotka pihistelevät, ostavat. Näin taataan, että käyttöaste pysyy tasaisena ja kaikki asiakkaat saavat sen, mitä haluavat ja ennen kaikkea milloin haluavat. Kiinteät kulut juoksee joka tapauksessa, joten on tyhmää pitää hotellihuoneita tai istuinpaikkoja tyhjinä. Siksi ne myydään eri hinnoin erilailla kuluttaville asiakkaille. Simple!

Olen soittanut ajanvaraukseen joka päivä ja kysynyt peruutuksia sekä ehdottanut mm. seuraavia arvoajatteluun perustuvia ratkaisuja:
– maksan 10 prosenttia normaalia taulukkohintaa enemmän, jos pääsen kuviin ennen 7.7.
– maksan jollekin kivalle röntgenhoitajalle lounaan ja iltapäiväkaffit, jos hän joku päivä jättäis ruokiksen väliin ja kuvais käden. Siinä menis noin 1/2 tuntia.
– ottavat mut esim. aamulla ennen virallista ensimmäistä potilasta ja maksan extraa
– soittavat jollekin ei-kiireelliselle ja kysyvät, voiko vaihtaa mun kanssa aikaa ja saa sitten oman aikansa edullisemmin, jos joustaa, ja mä maksan enemmän.

Mutta ei kelvannut ratkaisut. Vastaus oli joka kerta sama: Me emme voi tehdä poikkeuksia näissä asioissa. Mitä ihmeen poikkeuksia? Mitä vitun asiakasjattelua tuo on, ettei tuohitukkua nenän edessä heiluttelevaa asiakasta saada muka mitenkään hoidettua kuvaukseen?

Pienemmissä putiikeissa jousto toimii ihan ihan eri tavalla. Isoissa lafkoissa asiakkaan arvoajattelusta jauhetaan neuvottelupöydissä, muttei sitä koskaan käytäntöön asti onnistuta hoitamaan. Ihme touhua. Mä lähden nyt juoksemaan ja sit rantsuun. Magea ilma.