New agen ja palkokasvien synergiaa

Järkeä vai ei?

Yonten innoittamana kävin  piipahtamassa tuolla Uusi Maa -energiafoorumilla. Mielenkiintoisia juttuja liittyen oman osaamisensa kehittämiseen! Uutena jäsenenä meikää ihmetytti hirveest, miks palstalla oli niin kovin negatiivinen yleissävy ja tunnelma. Muutama vanha jäsen käytännössä katsoen hallitsi koko foorumin toimintaa. Ei tieenkään näkyvästi mutta fiksusti piilossa. Uusia,erilaisia ajatuksia esiintuovia dissattiin iha kympillä etenki moderaattoreiden toimesta. Palstan moderaattorit lukitsivat ketjuja mielivaltaisesti ja tekivät satojen foorumilaisten puolesta valinnat sallituista keskustelualueista. Säälittävää. Kannattaisko mieluummin perustaa sit blogi, josta kieltää kokonaan kommentoinnin? Eiks keskustelufoorumin ydin-idea ole, että siellä syntyy keskustelua, kiivastakin ja jopa erimielistäkin? Kertokaa jos oon ymmärtänyt väärin.

Samaan hengenvetoon vakiopalstalaiset kuitenkin jeesustelivat olevansa tavallista väestöä korkeammalla henkisellä tasolla, ns. kehittyneempiä yksilöitä jostain toisesta todellisuudesta. Humpuukihommia! Taitaa olla menny vähän överiks new age -ajatukset? No, onhan ne muutkin kilahtanut noihin uususkontoihin. Muistanette Tom Cruisen sekoilut scientologian kanssa?

Meikä ei tajunnut juuri mitään, mitä osa hihhuleista puheli foorumilla, joten kyselin kokeneemmilta. mistä palstassa todella oli kyse. Sainkin ystävälliseltä palstalaiselta mielenkiintoisen saitin, johon vois joskus ajan kans tutustua. Jos kiinnostaa kosmiset asiat ja tietoisuuden laajentaminen sun muut härpäkkeet, kannattaa piipahtaa tässä blogissa!

Hedelmälliselle tutkimusmatkalleni Uusi maa -foorumilla laitettiin nopeesti piste, kun erehdyin kommentoimaan palstan negatiivisuutta ja moderaattoreiden toimintaperiaatteita kriittiseen sävyyn. Osa palstalaisista kiitteli kovasti että avasin keskustelun arasta aiheesta mutta nähtävästi itseään täynnä olevat adminit vetivät herneen nenukkiin. Vajaassa päivässä ja kolmella viestillä onnistuin saamaan porttikiellon foorumille! Ilman perustelua tai varoitusta. Ei saatana. Enkä ees ottaa viel kantaa tuohon heidän maailmankatsomukseensa…

Kehittyneempi sivilisaatio?Lainaten hihhuleiden omaa termistöä herätin heidän egoissaan negatiivisia energioita maallisella kommunikaatiolla antamalla kriittistä feedbäkkiä yhteistä jumaluutta kunnioittamatta. No voi sun vittu. Ei voi olla todellista!!! Pisti hiukka naurattamaan! Muutama ystävällismielinen kritiikki johti siihen, että nakkasivat meikän pihalle. Ei tsiisus.Ja nämä (yli)ihmiset kutsuvat itseään kehittyneiksi ja korkeammalla tasolla oleviksi yksilöiksi. Nou way. Viimeistään nyt kannattaisi herätä tajuamaan, että sivistyssanakirjan ulkoluku ja psykologeilta varastut termit ei tee uskottavaa sen enempää poliitikosta kuin hihhuleistakaan.

Mikäli palautteen sietokyky on tuota tasoa, taitaa olla tod. pitkä matka sinne syvempään henkisyyteen. Sen pituinen oli se matka meikäläisen henkiseen kasvuun ja uusiin energioihin. En voi suositella Uusi Maa -foorumia kenellekään sen suvaitsemattomuuden ja ahdasmielisyyden vuoksi. Saa Yonttekin alkaa etsiä itseään jollain muulla foorumilla.Jos meikä pyörittäisi tuollaista foorumii, pitäishän sitä nyt pystyä kriittiii vastaanottaan. Jos täälläkin blokkais kaikki tulleet kriittiset kommentit, yksinhän me täällä jauhettais. Ja kukaan tuskin haluis lukea sellaista blogia, jossa kaikki eriävät mielipiteet ja kannanotot on kielletty ja vain yksi näkökulma sallitttu.

Toivottavasti tämä paljon manattu vuosi 2012 pyyhkii noi hihhulit todellakin johku toiseen ulottuvuuteen, ja säästää aidosti kehittyneet ihmiset tän planeetan pinnalla. Ai mut niin joo, suurin osahan meistä tavan tallaajista on niin kutsuttua negatiivista eliittiä, jotka ovat läpikotaansa pahoja, moraalittomia ja vallanhimoisia tyranneja, illuminanteja. Tähän ryhmään kuuluu etenkin kaupallisella (meitsi) tai teollisella alalla tai valtauskontojen tai politiikan parissa työskentelevät tyypit. Suuryritysten johtajat varsinkin ovat helvetistä, koska heidän elämäntehtävänsä on juoksuttaa tyhmempiään ja hyväuskoisempiaan suorittamisen oravanpyörässä. Tsiisus!!! Itte ne ihmiset sen hyväksyy. Myös Jenkkihallitus on ISO paha. He kuulemma salailevat uusinta tietoa ufoteknologioista pyrkien tälläkin hetkellä rakentamaan osalle eliitistä mukavan siirtokunnan Marsiin, minne porukka siirtyy, kun tämä tietoisuus lakkaa olemasta 22.12.2012. Huhhuijaa. Mikä ehdottomuus? Missä? 😉

Pässit naruissaan...

Hauskaa päivää tyypeille, ja älkää nyt unohtako että maailmanloppu tulee 2012. Sitä odotellessa voi vaikka syödä istukoita. Scientologien mukaan se nimittäin vähentää synnytyksen jälkeistä masennusta, joten luulis toimivan muuhunki ahdistukseen! Ainahan voi myös järjestää istukkabileet Kaalikemujen hengessä… 😉

Teemaviikko: Parhaat runkkauskikat vol1

Kassit on täynnä. En ole nähnyt Miiaa yli viikkoon, ja olo on sen mukainen. Kun yhdistetään tähän se, että olen ollut viime aikoina vähän alakuloinen, katson oikeudekseni pyhittää tämän postaukseni limaisille äijäjutuille, joten älkää herkät immet vaivautuko.
P-man heitti idean teemaviikosta, jonka aiheena olisivat parhaat runkkauskikat. Kaikillehan lienee tuttu American Pien piirakannussimiskohtaus. Ja kyllä vain, me miehet olemme kovin ihastuneita piliimme ja haluamme etsiä mitä eksoottisempia keinoja sen hyväilyyn. Peniksemme haluavat astua sinne, minne kukaan muu ei ole koskaan uskaltautunut. Nautinnon nimissä valloitamme valtikallamme niin Pringles-purkit, imurinletkut kuin sohvatyynyjen välitkin.

1. Pringles-pillu . Kyllä. Luit ihan oikein. Täältä löydät tarkat ohjeet halvan kullinkaverin väsäämiseen. Perusidea siis on se, että Pringles-purkista ja kortsuista voidaan pienellä sorminäppäryydellä rakentaa oikein mukava lemmenkolo, jonka puritusvoimaa voi säädellä mieltymystensä mukaan.

2. Patjapiilo. Yksinkertaisimmillaan tämä onnistuu hinkkaamalla kahden sohvatyynyn välistä koloa. Jos jaksaa vähän panostaa hommaan, saa vielä mukavamman ja hygieenisemmän lelun eli panopatjan.Napataan joku käytössä mukavan pehmeäksi virttynyt patja. Jos patja on tarpeeksi paksu, siihen voi tehdä viillon. Viiltoon sujautetaan vaseliinilla täytetty pieni muovipussi (pakastepussit on huonoja, sulkija hiertää) tai sitten patjan voi taittaa kahtia ja asettaa vaseliinipussin taitoksen väliin.

3. Imuvoimaa. Sitä löytyy imurista. Oikeasti. Vehjettään ei kannata työntää imuriin, vaan imurin suuttimella voi kevyesti hieroa hepin vartta edes takaisin. Mukavaa esileikkiä.

4. Askarteluliman monet mahdollisuudet. Tiedättekö sitä pilailulimaa, värikästä tahmean pemeää mömmöä, joka oli kova hitti 80-luvulla.Kun liman lämmittää huolellisesti käsissään, saa isosta limaköntsästä oikein mukavan taskutoosan. Myös iso muovailuvahakimpale käy, jos tykkää jäntevämmästäpuristuksesta.

5. Värisevät kodinkoneet. Nämä eivät ole vain naisten ilo,mutta miesten kannattaa koittaa erilaista lähestymistapaa. Sähköhammasharjan toinen puoli, siis ei se harjapuoli vaan sen selkämys, tarjoaa mukavia vibrahetkiä, kun sitä liuúttelee edestakaisin vartta pitkin. Pesukoneen päälläistuminen ei anna mulle samanlaisia kiksejä kuin joillekkin tuntemilleni naisille,mutta kannattaa kokeilla tässäkin tapauksessa varren hieroskelua pesukoneen väriseviä seinämiä pitkin. Jos pesukoneesi on kylppärissä, tämä kantsii tehdä suihkun jälkeen kun pesukone on mukavasti lämmennyt ja höyrystynyt pinnoiltaan suihkun aikana.Kylmä kosketus on ikävä.

Eli siitä vain tytöt ja poijaat mielikuvitus laukkaamaan jos kainalosta ei löydy omaa kultaa! Vinkit tänne jakoon, kommentteja!

Kai tästäkin joku tulee jotain jurpottaan, mutta tää aikuisen miehen elämä on niin pirun ankeeta ja kiireistä välillä. Elämän tarkotus tuntuu olevan se, et saako ens kuun lainanlyhennykset maksuun, missä kuosissa rahastot on ja mitä venkoilua mikin itsetietoinen trendikäs citymimmi nyt tälläkertaa vetää. Mä oon tainnu olla aika hullun ankara itelleni siitä asti kun laitoin oman firman pystyyn ja työpäivät alko järjestäen venyyn 12 -tuntisiks. Kaikki sanoo mua itsekkääks, mutta kun mää mietin asiaa tarkemmin, en koe olevani kovinkaan itsekäs niissä tärkeissä asioissa, joissa ihmisen pitäis olla.Mä oon itsekäs siinä mielessä, että haluan ison rahakasan ja mieleiseni hyvännäköisen naisen. Mutta sit kun oon niitä naisia saanut, oon antanut niiden kohdella itteeni usein vähintään yhtä sikamaisesti kun mää kohtelen niitä. Kumpi tässä olikaan eka sikamainen, kuka kostaa? Ja työ-vapaa-aika-akselilla oon liian epäitsekäs. Mun täytyis pitää kunnon lomia ja uskaltaa delegoida muillekin hommia. Nyt aion pitääkunnon talviloman eka kertaa moneen vuoteen.

Mulla on ollut tänään semmonen itsetunnon nostatus päivä. Kattelin vkl:nä Magnolian ja Tom Cruise esitti siinä tosi machoa elämäntapavalmentajaa (minä!). Vedin tänään himassa omaksi ilokseni sellaisen Jonten voimauttavan soidintanssin. Möyhösin alasti kokovartalopeilin edessä, vedin ”helikopteria”, möhkin ja röhkin sikamaisen miehekkäästi ja huusin että VITTU MITEN HYVÄNNÄKÖSTÄ LIHAA! Cheer up mates!

Surin korkkarit – Perhehelvetti vol. I

Saatana soikoon, kun herätetään ihminen keskellä yötä. Oisin saanut nukkua iltapäivään asti, mutta helvetti EI. Golfope soittaa 7.15. Sen verran velvollisuudentuntoa on, että vastasin, koska puhelin pirahti neljättä kertaa. Aattelin, että nyt on varmaan joku oikea hätä. Unohdin, että perheellisen ”hätä” voi olla jotain todella hämärää.

Itkuinen naisen ääni sai kerrottua, että hänen nuorin tyttärensä ei suostu meneen eskariin ilman korkokenkiä. DAAA??? Teki mieli sanoa, et tää ei liity muhun ja vetää punaista. Sit muistin ne vuohenjuustoleivät, sidukat ja bisset, jotka tää yksinäinen ja onneton perheenäiti tarjos Teerenpelissä. Koin olevani sen verran velkaa, et kuuntelisin muutaman minuutin tätsyn murheita. Edelleen jees vaihtokauppa: antaa omaa aikaansa siitä, että toinen opettaa golffia. 😉

Niin, siis ongelmana oli se, että perheen alle kouluikäinen lapsukainen ei suostunut lähteen himastaan ilman korkkareita. Hän on nähnyt Surilla (siis häh, etteks vieläkään tiedän, kuka hän on?) sellaiset ja haluaa samanlaiset. Surihan on siis 3-vuotias kekara, jonka äitee on Katie Holmes ja isukki lilliputti Tom Cruise.  Delimimmin lapsi ei ole montaakaan vuotta prinsessaa vanhempi, mutta mun mielestä ton ikäisten ei pitäisi pilata jalkojaan ja ryhtiään korkkareille. Mutta mistä mä mitään tiedän, koska olen vaan typerä mies.

Kerroin kyllä mielipiteeni golfopelle ja annoin isällisessä viisaudessani (jota ei siis ole) muutaman neuvon.

a) Vie tyttö ilman kenkiä hoitoon. Kävelkööt sit paljain jaloin, saakoot tippuja ja kivensiruja jalkoihinsa, siinähän oppii suhtautumaan. Ei Afrikassakaan lapset saa pitää kenkiä, vaan paljain jaloin siellä tallotaan.

B) Laita lapselle kumisaappaat ja vedä ne jeesusteipillä kiinni lahkeisiin, ettei niitä saa koko päivänä pois. Tää oli mun mielestä helvetin hyvä idea! Ehkä paras kaikista. Näytetään, kuka tässä perheessä määrää, eikä päästä kersoi hyppiin nenille. Valkun mielestä toi oli kuulemma RUJOA. Häh?

C) Hanki hyvännäköiset syys/talvikengät, joissa on normaalia paksummat pohjat ja kuseta, että Surikin käyttää tällaisia, kun tulee loskakelit. Lupasin, että voin ihan omin käsin photoshoppaa Surin kuvan todisteeksi.

Vähintään yhtä sairasta, kun kokea Suri pakkomielteeksi jo eskari-ikäisenä, on se, että Cruisen perhe on käyttänyt lasten vaatteisiin about 2 miljoonaa. Lisäksi tytön koulutukseen (HALOO, se on 3-vuotias) on käytetty useita miljoonia. Lapsi kuulemma opiskelee ranskaa ja espanjaa, ja on niissä erityisen lahjakas. Väistämättä tulee mieleen, että varmaan kovat paineet pärjäämisestä ja menestymisestä, jos 3-vuotiaana jo alkaa tuollainen elämä.

Tässä muutama linkki tähän erikoiseen perheeseen:

Äiti ja tyttö ”nautiskelee” julkisuudesta. Kattokaa kuinka noi ihmiset hyökkää kimppuun, kun mitkäkin haaskalinnut. Hyi vittu!

http://www.youtube.com/watch?v=8H_Uh5t0GwU&NR=1

Lapsi esittelykierroksella tavaratalossa. Voi toista… Vetää raavaan miehenki hiljaiseksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4iibcXUrmBg&NR=1

Rahaa löytyy:

http://www.stara.fi/2009/09/30/todellista-okyilya-cruiset-ostivat-2-miljoonalla-lastenvaatteita/

Tottakai pariskunnat muistuttaa toisiaan:

http://thesuperficial.com/2008/08/katie_holmes_more_like_kevin_h.php

Julkkiksetkin mokaa tyylin kanssa:

http://www.thehollywoodgossip.com/images/gallery/katie-struts-her-stuff_512x669.jpg

Surin 3 vee synttärit:

http://www.youtube.com/watch?v=DzaXnLV2fhk&feature=related

Lopuksi vielä muutama kuva Surista, maailman lasten tyyli-ikoni nro ykkösestä. Sick.

%d bloggaajaa tykkää tästä: