Puput piinapenkissä

Nautiskelin äsken luumutomaateilla, punaisella pestolla, mozzarellalla, kesäkurpitsalla ja paprikalla täytetyn omeletin. Nyt kelpaa painua yöpuulle. En saa syödä aamulla mitään, koska menen kusitesteihin. Soittelin lekurille, epäilee virtsatietulehdusta, mutta ottavat jotain satiaistestejäkin varmuuden vuoksi. Ärsyttää kun tollaisen turhan takia joutuu olemaan monta tuntia syömättä ja juomatta. Ja vittu jos mul on se sama lääkäri joka työnsi sormensa mun arseen…

Kerrotaanpas vähän eilisestä. Haastattelussa kävi viisi harjoitteluun hakevaa. Kaksi kundia, kolme mirkkua. Jätkät olivat ihan vitun pellejä. Toinen oli olevinaan kamalan hauska, en tykännyt yhtään. Puhui päälle ja kotkotti kamalaa tekonaurua. Oli olevinaan kovakin tyylikuningas. Hah, mä tunnistin heti huonosti istuvan Dressmanin paidan, jonka kauluksesta näki et se oli just otettu paketista. Toinen jätkä oli ihan vitun inva, vastasi kysymyksiin maksimissaan kolmella lauseella.

Misut olivat pettymyksiä myös: kaksi ylipainoista löllöä ja yksi kamala horahtava idiootti.  Molemmat läskit olivat kertoneet CV:ssään harrastavansa liikuntaa, toinen jopa tanssia. Mä laitoin muijat koville ja aloin tenttaan liikuntaharrastuksista. Toinen myönsi käyvänsä tanssivansa ”ehkä kerran kuukaudessa mut se on mulle kuitenkin sydämessä tosi tärkeetä”. Toinen yritti vastailla todella ylimalkaisesti. Sanoin sille, että kuinka sä voit väittää olevasi a.) liikunnallinen ja b.) tehokas, täsmällinen ja hyvä tekemään päätöksiä, jos sä valehtelet harrastavasi liikuntaa etkä edes osaa valehdella kunnolla. Ja lyllerö vastas siihen että ”miul on ainakin hyvä mielikuvitus”. Mä sanoin sille, että mulla ei ole niin hyvä mielikuvitus, että näkisin sut työskentelemässä tässä firmassa. Siinä vaiheessa muijalla väpätti alahuuli kuin epileptisellä. Toisen läskin torppasin sanomalla sille suoraan, että miten sä voit edustaa hyvinvointikonsultointia tarjoavaa yritystä, jos tupakointi, ylensyönti ja passiivisuus näkyvät susta metrien päähän. Pallero alkoi suhista, että hän vie jutun jollekin tasa-arvovaltuutetulle. Vastasin, että siinä sulle on tekemistä, koita saada keissi hyväksiluetuksi opintoihisi.

Kolmas eukko oli ihan omaa luokkaansa.  Se oli ensinnäkin pukeutunut ihan vitun karmeisiin 90-luvun lumppumuotia henkiviin kuteisiin: lohenpunainen pörröinen villapaita, pelkät mustat sukkahousut jalassa, muoviset strippari-korkkarit ja päässä huivi, joka sai sen muistuttaan jotain 50-luvun siivoojaa. Se oli olevinaan niin bisnesnaista että. Muijan koulutus oli siis joku kauppis, se opiskelee vaik on jo 31. Ja työkokemus jotain vitun nappikauppaa puhelinmyyntifirmassa jonka se yritti saada kuulostaan ydinfysiikkaan verrattavalta hommalta.

Pahinta oli se, että muija yritti tehä Sharon Stonet. Sillä oli alkkarit, mutta se levitteli jalkojaan aika härskiin sävyyn ja tuijotti mua ilmeellä, joka oli varmaan sen mielestä tosi kuuma. Ja nuoleskeli vielä huuliaankin. Vitun tyly ja tyhmä ämmä.  Hahhhahh, kysyin vikana kysymyksenä että millaisessa tilanteessa voisit kuvitella antautuvasi mulle tällä pöydällä. Ja se sano, että vaikka just tällä. Se oli niitti ämmän arkkuun! En tod. pane sen näköstä kulahtanutta muinaismuistoo. Sanoin naiselle jääkylmästi, että hän on käsittänyt itsensä työhaastattelussa myymisen todella väärällä tavalla. Ja että etsin harjoittelijaa, joka on sen tasoinen, että hän voi edustaa yritystäni, joka tarjoaa laadukkaita eksklusiivi-palveluita, eikä itseään heti ensimmäisessä käänteessä tyrkyttävässä naisessa ole mitään eksklusiivia.

Ämmä sai pienet separit. On riittänyt naurua tälle päivälle, soitin heti Robinille ja se lupas tarjota mulle pullon Mummia tästä setistä! Se tosin harmittaa, että mä tajusin tarvitsevani sen harjoittelijan. On yksi case, jonka olin kokonan unohtanut ja se ylityöllistää mut.

bad_employee

Tyrmistynyt tyrninlitkijä

Vittu mä teen kohta jonkun perheintervention. Kai sellasen voi tehdä. Tyyliin Mä tungen pussin siskon päähän samalla kun Erppa ja P-man pitää sitä jaloista kii ja sit heitetään se kivi sylissä Tammerkoskeen.

Ämmä on penkonut mun huonetta ja mm. lukenut karvakirjaani ja hipelöinyt erinäisiä lelujani. Ja vittu se oli mennyt kaataan viemäriin mun yhden Tom Fordin hajusteen! Lässytti jostain Fordin tekemästä paskasta jssain vinkuintiassa. Kun saatana ei kiinnosta mistä se haju mun boteliin tulee, kiinnostaa tasan se et kyseinen tuoksu makso jotain 70 euroo!

Soitin mutsille. Mut emmä voinu sille puhuu tästä. Oli nimittäin käynyt niin, että äiti oli loukannut itsensä ratsastustunnilla ja sen nilkka on muljahtanut pahasti. Se oli aika itkuisena ja huonona. Olin soittelevinani vain kuulumisia, en halunnut rasittaa sitä enempää. Mutta jotain tolla muijalle pitää tehdä.  Se ajaa meidät kaikki hulluksi. Se vaan ei sovi tänne. Se on vitun ärsyttävä, ei kunnioita muiden elämäntapoja ja on saatanan laiska. Toi sen patjakasa on täynnä jotain ällöttäviä tuoksuöljypulloja, huiveja ja lippuja ja lappuja. Aikooko toi ämmä kompostoitua tänne. Ja kun ei sen kanssa voi puhua. Mä huudan ja huudan, yritän saada sen osallistuun keskusteluun et puhuttais asiat halki. Mut se vaan pyöräyttää ittensä johonki vitun meditaatiosolmuun ja on hiljaa.

Siemailen tässä raivotessani tyrnismoothieta. Aika happamia nää tyrnit, jouduin laittaan niin paljon sokeria et ei tullu kauheen terveellistä. Kai se Postinkin mainostama hunaja olisi ollut parempi vaihtoehto. Tähän tuli siis:

Noin 1 desi tyrnimarjoja

Desi maitoa

Desi maustamatonta jogurttia

Tavallista ja vaniljasokeria

Mutta toisaalta ihan kiva vähän ärhäkämpi maku. Banaanismoothiee en voi sietää, mä vihaan banaaneja. Imelää paskaa. Ja se ääni mikä tulee kun joku nassuttaa ja lussuttaa banaania, hyi hitto! Mistä tulikin mieleeni että armas siskoni kuuluu näihin syödessään yököttävästi maiskutteleviin ihmisiin.

P-manin tavoin mäkin pidän maanantaina haastatteluita. Firmaan olis tunkemassa liuta harjottelijoita. Ajattelin ottaa jonkun sähäkän pakkauksen järjesteleen mun papereita pariks kuukaudeks. Koulutuksia on taas paljon tulossa kun pikkujoulukausi alkaa. Saisinkohan mäkin kruunattua joulukauteni kuumalla seksillä toimiston lasipöydällä jonkun 20 ja risat mirkun kanssa, grrrrr…..

Kasseja vihloo, ei olis pitänyt juosta kesähousuissa eilen. On tainnut alapää saada kylmää. Nyt viskipaukku ja tunnin päästä lähden treffeille yhden varman pakkauksen kanssa. Ei kiinnosta, mutta pildee tarviin nyt.

%d bloggaajaa tykkää tästä: