Tosiäijä virkkaa ja virkkoo

Kyllä tuli kuulkaas äijäolo, kun mutsi soitti ja pyysi virkkaamaan sille syysmyssyn. Voi v… Kivahan niitä on tehdä, ei siin mittään, mut sit ku äiti hoilottaa kaikille, et sen POIKA on askarrellut hatun. Pitävät taattu gaynä. Mutsin innostus pipaan oli herännyt Testoksessa. Eerikki oli esitellyt skedemyssyään ja mutsi haluaa samanlaisen ”koirankusetushatun”.

Tarkkaanottaen äitee kuvaili sitä näin: ”Vähän sellainen tyylikäs yksvärinen lörppöhattu niinkuin Pelle Miljoonalla oli nuorempana, mut sit siinä sais olla semmoisia lankaraitoja niinkuin Erkan versiossa. Ja semmoinen koriste, mikä oli Mitsun pannassa. Mielellään löysistä silmuista, ettei tukkaa painu kasaan,sekä tuulenpitävä, venyvä ja 100-prosasta puuvillaa”.

Muutama epäkohta tossa nyt on. Pelkästä puuvillasta ei saa elastista tekemälläkään, vaan langassa pitää olla myös jotain joustokuitua. Lisäks tuulenpitävä ja löysät silmukat ei mahdu samaan pipaan, jollei siihen sitten laita vuorikangasta. Tai tee ikäänkuin kakskerroksista. Ja aika hankala raidoitetusta värjätystä langasta tehdä yksväristä. 😉

Täytynee soittaa mammalle ja kertoa, et nyt pitäis jostain toiveista luopua tai jääpi ilman pipaa. Mutsi on ihan ku tää yks mun nimeltämainitsematon ”asiakas”. Haluaa kaiken. KAIKEN. Ihan kaiken samaan pakettiin. Ei tietty olettaa, et mä virkkaan noita jatkossa koko suvulle ILMAISEKSI ja muuttelen ja fiksaan toiveiden mukaan, jossei valmis tuotos miellytäkään silmään jostain syystä. Esimerkiksi siitä, ettei ole osannut itse kertoa omia toiveitaan ja tarpeitaan selkeesti. Miten sää jontte kestät tota konsultointi- ja koulutushommaa asiakkaiden kanssa, jotka on kaikesta pihalla kuin lumiukot?

Morooo. Arvatkaas, mihin oon matkalla? Kerron huomenna…

Koukutusta: Erkka sai pipon

Oli käsi kipee tai ei, niin pipo syntyi. Hiukka vituttaa, kun ei pysty lähteen Tammerfesteille, niin aloin sit virkata. Helvetin fiksuu, ku särkyy händyy koko ajan.  Ei toi ny priima ole mutta en oo pidellyt koukkua moneen vuotee, joten armoo please! Itse asiassa kolmioliina oli aika kekseliäs langanpidike, kun hiffasin virittää langan tuleen liinaan tekemästäni reiästä. 😉 Koskaan ei pidä loukata aktiivista kättä…

Tein ton pipon puuvillalangasta, mikä on muuten suht vaikeeta tavaraa koukuttaa. Lanka ei jousta ja myös kutistuminen kantsii huomioida. Puuvilla kutistuu vissiin n. 5% pesussa, mitä verestin muistoja netistä. Aloittelija kastelee langat ennen virkkausta.

Tein ton päästäni ja osittain Lumitykin ohjeista.  Itte aloitan yleensä alhaalta, jotkut tykkää aloittaa ylhäältä… Mun mielestä alhaalt on helpompi. No, suht simppelii se oli ja meni about näin:

PIPO-OHJE

1. Tee pään ympäryksellinen ketjusilmukoita

2. Kiinnitä/sulje ne lenkiksi piilosilmukalla

3. Virkkaa eka kerros esim. kiinteetä silmukkaa, niin saat naftin, ei lepattavan reunan. Älä tee liian tiukkaa!

4. Loput tein itte pylväillä, mut yhtähyvin joku puolipylväs toimii. Mitä isompi silmukka, sen nopeemmin valmistuu. Mä olin laiska ja sairas.

5. Muista kavennukset about korvan korkeudelta ylöspäin, ja aina suht samassa kohtaa, niin kavennus näyttää hyvältä.

6. Sovita aina välillä, miten istuu!!!

Ps. Tilasin Lankabaarista bambusta tehdyn ergonomisen koukun, mut ne on kai ny loppu. Ihan törkeen hyvä!Ja lanka on tälläistä. Sorry Erkka, saat kirjavan pipan mut must toi lanka oli ihan hauskaa. 😉 Ja perkele, josset laita tota tänään festeille päähäs…

Erkalle skedemyssy

)

Ponit valjaisiin

Täytyyhän sitä riettaat pikkuponit valjastaa, ettei ne vaeltele pitkin Jonten kammiota niinku huvittaa. Näissä valjaissa on kuitenki muutama erityispiirre, jotka ei välttis oo Jonten mieleen. Ensinnäkin, ne on virkattu 9-kokoisella koukulla vanhan t-paidan suikaleista, eli ovat helvetin paksut, eivätkä katkea ilman saksia. Kumma juttu, että kaikki Jonten teräaseetkin katoaa just ennen ku se palaa. 😉 Toiseksi, valjaat on kiinnittyneet – ihan iitestään ja täysin vahingossa – myös muihin Jonten tavaroihin kuin Poneihin.

KYLLÄ, todellakin virkkasin aamuyöstä (kiinteistä ketjusilmukoista!) paksun valjasnarun, jolla on pituutta about 20 metriä. Syntyi yllättävän nopeesti,vaikken oo hetkeen pidellyt koukkuu kädessä. Ja kuten källiviikoilla on odotettavissa, me pojjaat vedettiin valjaat ympäri ämpäri Jonten huonetta erilaisin umpisolmuin, pujottelemalla sekä tietty niittaamalla ne tekstiileihin. Reilu meisinki!

Ensiksi lassottiin muutama löhötuoli vaatekaapin oviin. Jos tuolii yrittää siirtää pois kävelyväylältä, kaapin ovet aukeaa. Jos taas pyrkii kaapille, solmut, jotka vedettiin kahvojen läpi. kiristyy entisestään. Ihan harmiton pikkueste väsyneelle matkalaiselle, joka todennäköisesti haluu ekaks lysähtää löhäriinsä tai kenties vaihtaa rennommat kuteet niskaan. Yks nyanssi me muistettiin onneks ennen kaappien telkeemistä. Otettiin nimittäin puhuvat kalsarit taltee myöhempää ”tuunausta” varten.

Kaappi-tuoli-setin jälkeen naru sukelsi toiseen kaappiin ineen ja sujahti tiukasti (suht kalliin näköisen) henkarissa roikkuvan puvun hihasta sisään ja toisesta ulos. Pistettiin varmuuden vuoks hihansuuhun niitti, ettei ny ihan helpolla saa irti. Snadisti saattaa olla rypyssä tumma liituraita-Boss, kun Jontte palaa. ;)Alusvaatteiden seassa oleva pikkuponikin muistettiin kiinnittää samaan naruun. Kun nartsaa yrittää irrottaa puvusta, pikkuponi ja muutamat siihen liimautuneet kalsongit saattaa tipahtaa syliin…

Repiä nartsaa ja ponia irti lukuisista kalsareista on just se, mitä tahtoo ekaks tehdä, kun on istunut 14 tuntia lentokoneessa. Ja tietty iloa lisää se, että kalsareihin on solmittu sievästi kiinni kasa mustia sukkia. Bossille kiitos extra-pitkistä varsista. Hups.
Kaapista vedettiin naru sängyn yli toiselle puolelle huonetta kii tietokonetasoon. Naru ujutettiin näppärästi kajareiden läpi, sipaistiin näytön ympärille (ihan vähä tartettii lisäkiinnikkeeksi kontaktimuovia). Lopulta kompleksiin yhdytettiin myös jonten kakkosläppäri. Tulipa siitä sievä lahjapaketti, ja oih, niin kauniilla umpisolmulla. Ja vieläkin oli nauhaa vajaa puolet jäljellä. Mitäs sille sit tekis?

Erkka keksi vetää narun tietokonepöydältä valaisimeen, joka on muuten maksanut about 3000 egee, näin nyanssina. Nnoh, näppärät miehen sormet pujotteli design-härvelin söpöön solmuun ja sokerina pohjalla pyöräytettiin muutamat 60 watin lamput narun sisälle. Ehkä ne ehtii kevyesti kärtsää ja laukaista palohälärit, kun jontte räppää valot päälle ja alkaa ihmetellä, mitä Villa Testoksessa on tapahtunut. Lampusta naru vedettiin vielä loppuihi poneihin ja narun pätkä jäi asiallisesti roikkumaan VT-ponin takapäästä, kuin iso poninpökäle kerrassaan.

Nyt on ponit turvallisesti valjaissa ja J tykkää pikkujäynäst. Ainoo huono puoli o tietty se, että ihan hirveitä bileitä ei enää viitti täs mestas pitää tai tuhoaa itte omat källinsä. No, ehkä me selvitään. Huomenna aateltiin ”lainata” jonten eteiseen sellainen vanhanajan jonotusnumeroautomaatti. Pitäähän misujen pysyä orderissa. Olishan se kamalaa, jos nahkakantisen sisältö ja todellisuus menis sekaisin, eikä muistas mikä kiehkura on kenenkin fledasta (tai pimpsasta) napattu. No joo, mut huomen täytynee lähteä käymään isommassa marketissa automaatin hakureissulla. Kerrotaan sit myöhemmin tarkemmin, kuin pärjättiin. Erkalla oli jo pari ideaa, miten semmonen pömpeli duunataan ulos asti. Ootan innolla…
Källiraportti nro 2 päättyy näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Moro ny!

Ps. Thaihenkinen naudanlihasalaatti kruunas mun illan. Vain lihansyöjille. 😉

I believe in angels

Jumalauta! Perkele! Helvetti! Nyt on pojat taivas laskeutunut maan päälle. Kohtasin semmoisen enkelin rappukäytävässä, että joutui silmiään hieromaan kahdesti, ennenkuin uskoi sen todeksi! Hitto soikoo, mimmoinen muikki mua tuli portaissa vastaan. Aluks pelästyin, että se ois joku jonten mimmi, joka hakee tyyliin tavaroitaan meiltä. Siinä oiskin ollut hymy herkäss, ku mimmi ois törmännyt meitin Ponitarhaan.

Oi, joi, mikä nainen. Pakko vähän hehkuttaa. Ei tommosta joka päivä näe meitin rappusissa. Pitkät vaaleat kiharat, ihana sopusuhtainen treenattu kroppa, taivaansiniset silmät ja vahvasti grillattu iho. Tumma iho ja vaaleat hiukset yhdistettynä muotoja korostavaan pukeutumiseen tarkoittaa sitä, että olen myyty. Mimmillä oli tiukat valkoiset caprit ja erityisen coolit vihreät pikkusandaalit, joiden helmikoristeiset nöyrit ulottuivat puoliväliin enkelin lihaksikkaita pohkeita. Kenkiin sopiva vihreä avonainen toppi (jossa oli uuman korkeudella muuten samanlainen koriste, mitä oon ideoinut Mitsun pantaan!) pakotti kiinnittämään huomion paidan alla valtoimenaan pomppiviin kookkaisiin rintoihin. Ainakin C-kuppi sanoo entinen vaate-edustaja.

Toisessa kädessä muijalla oli joku biitsikassi, ja kassia piteli suloinen pikkuinen käsi, jossa ei muuten ollut sormuksia. Sinkkuko? Eihän tuollainen ilmestys voi kulkea ilman kahleita. Toisella kädellä mimmi talutti pikkukoiraa. Tarkemmin, Ståhlbergin koiraa. Olikohan enkelini mummelin lapsenlapsi? Tyttäreksi hän oli kyllä liian nuori, koska rouvan iäksi paljastui eilisen visiitin myötä kunnioitettavat 87. Hmm. Tai voihan hää tytärkin olla, mutta tosi vanhana saatu iltatähti tai sitten tyttö o piipahtanut Rolfin käsittelyissä…

Yllätys, että mä puolestaan olin paskasissa lenkkikuteissa, hiukset sekaisin ja muutenkin epäedustava. Vähän jäänyt toi hulvaton kesämeininki päälle. Valvomisen ansiosta silmien alla killui 10 litran silmäpussit. Varmaan oli jauhookin paidalla eilisen leivontayrityksen takia. Paskoja niistä pullista tuli, mut hyvin rouva näytteli pitävänsä. No, olennaista on naapurisovun säilyttäminen. Testoksesta ei halua saada kenkää. Toivottavasti leski ei tarjonnut pullia enkelille ja kertonut, että naapurin kundit, jotka paskoo ja riehuu käytävässä, oli tehnyt ne.

Jaahas, mä lähden ny pörrää kapessa ja toivon, että tuo ihanainen liihottaa mua vastaan taas. Täytyy sit illalla kirjoittaa tarkemmin tän päivän källistä, mitä muuten aloittelin tossa aamuyöstä. 😉

Se on moro ny!

Ripsikihartimia ja koukkuja

Tyhjensin nyssyköitäni ja löysin mm. ripsentaivuttimet. Kauniita muistoja Seijan vihreistä silmistä. Nyyh. 😦 No, eipäs nyt vetistellä. Mietinpä vaa, kuka nääkin on mahtanut keksiä. Tai siis kuka on saanut valaistuksen, että ripsiä voi taivuttaa metallisilla (tai muovisilla?) pihdeillä ja siten näyttää seksymmiltä. Eikös toi satu ihan helvetisti? Lisäksi olen kuullut tarinoita, miten ripset on irronnut ja kuinka luomeen on tullut pahoja vaurioita operaation aikana. Ja noihan maksaakin yhtä paljon kun sixpäkkiä mesikämmentä… Kuka helvetti laittaa tommoseen värkkiin 20 euroa tai enemmän? Eiks kreppirauta toimis ihan yhtä hyvin.

Taidanpas tehdä pienen empiirisen testin ens kerralla, kun E ottaa liikaa ponua. Käherrän sen ripset. Katotaan tajuaako moista tapahtuneenkaan, kun heräilee horteesta. Mutta ennen Erkin ripsien operointia tää kalu saa kihartaa muutamat munajouhet. Källi on sit iskevämpi, kun kerron pikkunyanssin siitä, missä kukertimet piipahti ennen Erkin silmää. Källiviikot on kivoja, 😉

Hahaa, meikä heräs tänään jo seiska reikä reikä. Pakko vähän entrata rytmiä, kuhn duuniinkin joutuu loppukesästä. Erkka yllättyi, kun olin käynyt lenkillä ennen Mitsua. Enkä kussut naapurin ovelle, vaikka krabbessa niin uhosin… Samalla kun löysin kihartimet, silmiin osui mun vanhat virkkuukoukut. Aattelin alkaa virkata uudestaan kledjuja. Bändiaikoina tuunasin, omplin ja virkkasin kaikki uniikkeja rokkikuteita mutta Seijan painostuksesta se(kin) harrastus hieman ”unohtui”.

Aattelin muistella ketjusilmukoita, kiinteitä ja pylväitä virkkaamalla Eerikille pipon ja Mitsulle kaulapantaan rock-henkisen koristeen. Saadaan sillekin vähän katu-uskottavuutta. Jontelle voin tehdä valjaat, niin ei tartte tyttörukkien fledaa kiskoa. 😉 Täytyykin käydä pyörimässä käsityöblogeissa ennen projektia.