Pilli hellänä

Mä en voi uskoa tätä. Olen ollut koko päivän ihan shokissa. En oikein tiedä mitä nyt pitäisi tehdä.

Aamupäivällä tuli soitto Koskiklinikalta. Pippelivaivani selvisivät.

Mulla on tippuri.

Joo. Luit ihan oikein. Mä en ole varmaan ikinä pelännyt ja hävennyt näin paljon, enkä ollut näin tymistynyt. Mä vaan sopersin, että miten se on mahdollista. Lekuri sanoi, että tippuri, syfilis, satiaiset ja muut vanhat kunnon lerssitaudit ovat yleistyneet ”aktiivisen  seksikäyttäytymisen myötä”.  Mä en tajua. Eiks noi kaikki taudit selätetty joskus 50-luvulla? Ei hitto. Ihmisiä on joskus kuollut tippuriin. Vittu. Mä en ole vuosiin itkenyt, mutta nyt itkin. Mä oon kuppakulli.

Lekuri yritti rauhoitella, että homma hoidetaan antibioottikuurilla, ja että oli hyvä kun tulin heti lääkäriin kun kivut alkoi, mitään vuotoa ei kumma kyllä ole ollut. Nyt pitäisi kuulemma yrittää jäljittää taudinkantajaa ja pitää kondomit visusti menossa mukana. Niin ja olen tietenkin seksikaranteenissa nyt.

Hinkkasin jadedildoo kaikella mitä siivouskomerosta löysin, kloriittella ja käsidesillä ja keitinkin vielä. Olen vaihtanut lakanat ja heittänyt puolet alusvaatteistani roskiin ja porannut kuin mikäkin kakara. Kuka se voi olla? Pähkäilyni johtavat yhteen pikkupimuun, jota nusaisin lukukauden avajaisbileissä. Tietenkään mulla ei ole sen yhteystietoja, että voisin keskustella asiasta.

Ja vielä ironisena kirsikkana kakkuun: iranilainen kohtalokas ihana naiseni laittoi ihan oma-aloitteisesti mulle tänään viestin, tosi kivan ja leppoisan ”moi, miten menee” -kyselyn. Hitto enhän mä voi sitä tässä kunnossa deittailla. Kai tää on joku Allahin kosto mulle kun valitin sen karvasesta toosasta täällä blogissakin.

Hekumaa Helsingissä

Hitto soikoon poijjaat! Oli aika yllättävä ja mukava viikonloppu monella tavalla.  Iranilainen on kutkutellut mieltäni jo toista kuukautta, mutta keissihän on se, että me kierrelään toisiamme kuin kissa kuplivaa puuroo, eikä kumpikaan halua olla se, joka tekee seuraavan siirron. Paitsi mä voisin siirtää sen pimppikarvat viemäriin, hhehheh!

Meillä oli perjantaina Herraklubin eka kokous.  Tapasimme yhden Jasonin, joka pyrkii porukkaamme jäseneksi. Miekkonen kestitti meitä varsin mallikkaasti Näsijärven rannalla sijaitsevassa huvilassaan, tarjolla oli mm. rapuja, etanoita valkosipulivoissa, hevosenlihapihvit, tujua punkkua ja savuisia viskejä ja suklaafondantit. jason oli myös järkännyt paikalle oikein mukavan yllätyksen, pari eksoottista tanssijatytsyä jotka keikistelivät ja tarjoilivat meille. Voitte uskoa, että alkoi etumusta hiukan kuumottaa ja tuli sellainen fiilis että nyt radalle. Tilattiin pari taksia ja lähdettiin keskustaan, suuntana Love Hotel. Ja kukas se siinä Loven edessä värisi pikkumustassaan, ihanat kiharat hiukset tuulessa hulmuten, ihana irinilainen. Muut hyppäsivät taksista ulos, mutta mulla ja iranilaisella oli joku ihme katsekontakti-säätö-hetki siinä. Mä yritin jotain ja se yritti jotain ja kuski kilju vaan että jäätsä vai jatkuuks matka. Iranilainen kohotti kulmiaan kysyvästi ja mä jossain mielijohteessa viitoin sen taksiin. Kuski kysy et mihis sit ja mä heitin pallon iranilaiselle. Se sano ihan pokalla et Helsinkiin!!!!!

Nainen selvästi koetteli mua mut mä olin niinkuin mulle olisi arkipäivää napata käbi stadiin. Kuski siinä ihmetteli hetken ja mä sanoin et aja nyt vaan, sä tuut saamaan tästä keikasta vitusti enemmän kuin koko yön rallista Hämeenkadulla. Me köröteltiin Helsinkiin, ihanaisella oli laukussaan jotain likööriä jolla me kitattiin itsemme mukaviksi matkan aikana. Stadiin saavuttiin puolen yön maissa. Kuski kysy taas et mihis täällä. Mä olin edelleen hiljaa ja iranilainen pamautti että Kämppiin. Mä annoin mennä ja ajattelin vaan et mun lomarahat on vielä käyttämättä. Hotellissa oli tietty säätöö kun tultiin niin myöhään, mut saatiin lopulta sumplittua huone ja skumppatilaus.

Ei hitto mikä yö ja aamu ja seuraava päivä, maksoin kaksi yötä vaikka eilen illalla lähdettiin sit takas himaan, hiukan proosallisemmin vaan. Yks tuttu oli ajelemassa Manseen ja päästiin sen kyydillä. Iranilainen jäi autosta keskustorilla, se ei selvästikään haluu et mä saan sen asuinpaikan selville. Saishan sen Finderin kautta mutta en mä viitsi teineillä ja pitäähän ihmisellä olla yksityisyyttä.

Jatkosta ei puhuttu. Mä olen vieläkin ihan eedenissä ja mietin, koska me nähdään seuraavan kerran, mikä on homman nimi ja miksi vitussa mä mietin tällästä. Ehkä ne haalaribileet on hyvä idea, saa päätä selvitettyä kun nappaa jonkun opiskelijamuidun kainaloon.

Ainoa särö koko täydellisessä viikonlopussa oli se, minkä varmaan arvaattekin. Ne karvat! Mä yritin sitä aamulla tukistella leikkisästi ja ehdotin, et mitäs jos mä tekisin sulle uuden kampauksen mutta se vaan sihahti. Miksi melkein täydellinen nainen ei tajuu miten pienellä vaivalla se voisi olla tän universumin upein veenus?