Erilainen kesäloma

Terppa!

Elossa edelleen, vaikka ei jossain vaiheessa kesää siltä välttämättä vaikuttanutkaan. Ehdin pelästyttää kyl ittenikin pahanpäiväisesti. Palasin tossa viikko sitten meinaan kotiin Ruotsista, jonne jumiuduin pikkuveljen ristiäisten aikaan jo heinäkuun puolivälin kieppeillä. Reilu pari kuukautta siel sit vierähtikin, eikä missään perus kesälomafiiliksissä.

Itse ristiäiset meni kyl iha jees ja pikkuveli sai kivan nimen: Axel Oliver. 🙂 Sen jälkeen alkoikin sit tapahtua. Vedän tapahtumia vähän pikakelauksella, ettei venähdä ihan järjettömäks tää.

No joo, eli ristiäisiä seuranneella viikolla Honda pöllittiin. Se vietiin meidän kotipihasta joskus aamuyön hämärinä tunteina ja ennen ku tajusin sen ees kadonneen, poliisit soitti aamukasilta, kun se oli jo löydetty… ei tosin kauheen hyvässä kuosissa. Voitte kuvitella, et meitsi oli ihan kujalla tilanteesta. Sitä oli käytetty läheisen postin ryöstössä ja mm. takakontissa olleella tunkilla oli rikottu postin ikkuna. No ei täs viel mitään… lopultahan mun rakas honda oli POLTETTU. Rekkarit ilmeisesti oli säilyny, kun kytät tiesi soittaa mulle. Ei helvete… .___. Vedin hullut kilarit aiheesta ja lähin ryyppään. Ei siinä, materiaahan se vaan on, mut silti. Mulle ihan järjettömän tärkee ku olin sen ite kuitenkin tuunannut.

Palanut Honda (ei mun)

Palanut Honda (ei mun)

Ansu lähti sit mun kans pussikaljaileen samana iltana. Aateltiin, että tekis hyvää nollata. Nähtiin jotain vanhoja tuttuja ja alkuillasta ihan hyvä meininki, ei vituttanut Hondankaan kohtalo sillä hetkellä niin paljoo. Olin kyl juonut jonkun verran, mut muistan selkeesti, et siihen tuli sit jossain vaiheessa jotain ulkopuolisia tyyppejä. Aluks nekin rupatteli ihan rauhallisesti niitä näitä, mut sit ku olin lähteny kuselle ja palaamas takas, niin kuulin ku Ansu huusi mua. Pari tyyppiä oli alkanu lähenteleen sitä. Juoksin takas niin lujaa ku vaan pääsin ja oli kyl jäätävän olonen tilanne. Sentää ehdin mennä siihen väliin. Oma happi oli tosin jo sen verran heikko, et eihän se kauheen nättiä ollut. Sain tyypit sentää Ansun kimpusta pois. Päädyin ottaa ite aika pahasti pataan ja vietinki yön puoliks ensiavussa ja puoliks putkassa. Tosin lopulta MUSTA tehtiin rikosilmoitus, kun olin ilmeisesti murtanut sen toisen tyypin leuan. Mut jumalauta MUN pikkusiskoon ei kosketa!!

Aamulla ihan järjetön hedari, murtuneita kylkiluita, musta silmä ja aika paha morkkis. No ei ehkä ylläri putkareissun jäljiltä, mut pahin morkkis oli kuitenkin siitä et olin ees suostunut ottaa Ansun messiin koko reissulle. Vaikka eihän sille lopulta tapahtunut yhtään mitään, mut silti. Selitin tilanteen aamulla juurta jaksain poliisisedille, jotka ihme sinänsä oli mun puolella. Ne muisti poltetun Hondan casen ja sit kun täs oli vielä tää mahdollinen siskon raiskausyritys, niin hätävarjelua ei katsottu liioitelluks. Pääsin siis huomautuksella ja lopulta yks poliiseista tuli taputtaan mua selkään ja sanoi off the record, että oli ihan ok suojella siskoo.

Huh. Perus setit siis taas… olin tosiaan jo Malmöön lähteissä suht down, edelleen Jennan takia. Ei me vaan sit saatu kovasta yrityksestä huolimatta pakettia enää kasaan… sit Jennapaskojen päälle toi Hondan case, Ansun tilanne ja ensiapu-/putkareissut vaan oli kombona mulle jotenkin ihan ylivoimaisia. Ihan kaikki stressit purkautu ja meitsi zippas. Kroppa veti ihan jökkiin ja samoin pää. Mulla oli päivä päivältä entistäkin pahempi olo.

Faija pelästyi aika paljon tilannetta ja tais olla ihan ensimmäinen kerta, kun tajusin, että taitaa se ihan oikeasti välittää. Tai siis en mä sitä silloin tajunnut. Nyt tajuan. Puhuttiin sen kans pitkät pätkät ja todettiin, että vois tehdä hyvää, jos saisin ladata akkuja hetken jossain ihan muualla. Aluks oli puhe viikosta, mut lopulta olin semmosessa yksityisessä mestassa kuukauden. Se oli ehkä arvokkain kokemus mun tähänastisessa elämässä. Nyt on taas fiilis, että saan elämästä kiinni ja arvojärjestys on kunnossa.

Ansun lisäks mutsi, P-man ja Yontte on mun lähipiiristä ainoot, jotka tietää koko stoorin. Nyt tekin tiiätte, eikä sillä väliä. Asioista on ihan hyvä puhua joskus kunnolla. Jos vaikka tajuaiskin välil jotain ja sais elämän parempaan jamaan. Nyt on lauantai-ilta ja istun koulul dataamas, päiväl oltiin äijien kans kalamarkkinoilla, siitä P-man lupas raportoida tarkemmin. 😀 Mut oon tosiaan yrittänyt nyt vähän kiriä koulus ku missasin pari ekaa viikkoo. En onneks sen enempää, ei pitäis olla paha. Toi oman elämän latailu tuli kyl iha tarpeeseen ja se voi pelastaa paljon pitkällä tähtäimellä. Mut joo, heja sverige… en taida lähtee sinne enää omalla autolla (olettaen, että joskus saan uuden, vakuutussetit on vielä vähän vaihessa) tai siellä hengates iha hetkee lähtee pussikaljalle.

Hauskaa ja turvallista viikonloppua, meitsi uppoutuu takas JavaScriptin maailmaan. …… R.I.P. Honda ❤

Hullut naapurit ja Allas-Yontte (niinku Kaivuri-Mutanen)

Niinkus ehkä luitteki, yontte pisti sit naapurin amman hiljaiseksi jadedildolla. no ylläri, että meikä oli sai sit kärsiä tästä. tulin äsken himaan ja kas kummaa, että meidän oven edessä matolla oli noin litra ehtaa vauvan kurapaskaa ja oveen lyöty moralla lappu, joss luki, että ”Pitäkää huoli omista asioistanne vitun idiootit”.

Nyt alkaa saatana mennä liian paksuksi vittu perkele. Otin paskaläjästä ja puukosta kuvat ja teen huomenna asiasta rikosilmoituksen. se että hakkaa lapsiaan ja alkaa meidän puututtua pistään meidän omaisuutta paskaks alkaa käydä vähän turhan veemäiseks. Ne itte kerjäs tätä, niin aloitetaan sitten naapurisota. Kun vielä vähän piemenee, teen naapureiden Toyotalle Yonten iranilaisen vosun opettamat temput: Liimaan Erikeepperillä tekokarvaa tuulilasin täyteen. Pistän fiksuna poika viel kumihanskat käteet (kuka arvaa, miks meiltä löytyy 200 paria kertiskummareita ja hengityssuojaimia btw?;), niin ei pysty ikinä arvaamaan… 😉 Eipä!!!

Ei saatana, puhelin piippas postauksen välissä. Luulin et golmuija kaipaa taas seksiä. No, olikin sit alakerran mummeli. ”onx kaikki hyvin vai mitä te kiroilette siellä rapussa?”. Ei vanhus voi kirjoittaa x:llä onx … Voi luoja! Lady on vissiin vähän ihastunut johonkin meistä. Nähtiin taas yks päivä rapussa ja liikkis kertoi kuinka oli jättänyt espanjalaisen casanovansa. Syyksi kelpasi, ettei mies ollu maksanut lomalla ruokia, vaikka oli nimeomaan kutsunut leidin Marbellaan ja LUVANNUT tarjota kaiken lennoista ruokiin. Tsiisus. Nähtävästi samat huolet ne on kaikissa ikäluokissa. just tänää viimeks golfmuija muistutti, ettei mun pidä automaattisesti maksaa, ku käydään yhdessä syömässä ja mä taas oon eri mieltä. Jos mies kutsuu, mies myös maksaa!! Okei, sit on er asia, jos vedetään jotkut matkasafkat Mäkissä mutta ravintolassa treffisafkoilla mies maksaa aina. Siks pitääkin osata valita fiksunhintaista paikkaa. 😀

Ei saatana, frendini Pasi kertoi, että Tampereelle on tulossa jopku uutuusraflakonsepti. jotenkin nimi liittyi aseisiin! eiköhän se kuukkeloimal löydy, jos on löytyäkseen! Mut hieno homma, et saadaan uutta genreä, kysees on joku lähiruokailujuttu. En minä niin luomun päälle oo, mutta Yontte on kanssa vouhottanu tosta. ja kyllä mulle aina kotitilan pihvit kelpaa!!!

Morooooo!!!! Nyt nukkuun. Yontte Ruusunen on btw hyytynyt kylpyammeeseen,.. Kuorsaus vaan kuuluu. Tainnu ottaa muutaman rauhoittavan liikaa. Taustalla pauhaa Salattujen Elämien tunnari repeatilla. En tod. tahdo tietää, mitä täällä on tpahtunut… Kävin vaan tsiigaamassa, ettei huku (onneks oven saa auki rukarilla;) a nappasin samalla korkin pois, koska kaikki sen altaaseen rahtaamat jäät oli sulanu pahaenteisesti vedeks… ja niinq ny on iltiksistä luettu, ämpäriin tai ainaki kotilaiturin viereen metrin syvyseen jortaaniin voi hukkua! 😦

Siistii herätä aamulla Speedon tangoissa tyhjästä altaasta… Heitin viel rintakarvoille vähän hammastahnaa ”vahingossa”. Buahahaha…

Ero

Nyt ollaan sitten tultu siihen tilanteeseen, et meitsikin on näillä näkymin taas sinkku. Saattaa tulla yllärinä, kun en oo oikein ehtinyt päivitteleen tänne mitään viimeaikaisia tapahtumia, mut näin on. Ja tulihan se oikeestaan mullekin yllärinä. Olo on sanoinkuvaamattoman paha, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman paskalta, että taas yks muija pettää luottamuksen.

Noh, tällä kertaa ei sentään tarvinnut purkaa kihlausta, eikä muija vaihtanut sentään suuntaustaan… ei todella, kun kehtas juhannuksena säätää yksissä bileissä mun luokkakaverin kans ja vielä heittää syyn mun niskoille. Onneks nyt on kesä, muuten olisin ehkä tehnyt sille jätkälle jotain mitä olisin voinut myöhemmin katua. Kivat kolme vuotta ”yhteistä” opiskeluakin vielä edessä sen kusipään kans.

Koko paskakierre lähti oikeestaan siitä, kun Seija silloin ramppas ”hoitamassa” meidän toipilasta Testoksessa. Ja sit eräänä viikonloppuna, kun Jennakin jäi yöks niin Karzu oli jostain syystä ängennyt aamulla mukaan. En tiedä mitä se oli Jennalle sanonut sillä välin, kun olin suihkussa, mut jotain oli selkeesti tapahtunut, koska Jenna oli niin erilainen. Jotenkin etäisempi ja kylmempi… mun on pakko vielä selvittää mitä se oli, koska ilmeisesti sen perusteella Jenna koki oikeudekseen perseillä jussina ja vielä mun nähden. Tai en mä ainakaan muuta siihen sen käytökseen pysty linkittään.

Tää viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Ei oo varmaan kovin äijämäistä todeta, mut sydämeen sattuu. Nyt saa P-man ja Yonttekin tietää asioiden todellisen laidan, ellei oo vielä tilannetta hokannut mun käytöksestä. En oo ollut oikeen juttutuulella.

Tän kaiken lisäks fammu on ollu tosi huonossa kunnossa taas jonkin aikaa. Senkään takia mua ei oo näkynyt eikä kuulunut. Olin kesäkuun aikana muutamaankin otteeseen Uppsalassa.

Kelit on sentään kesäiset. Harmi vaan, ettei lohduta nyt. Onneks on voinut sentään kattella futista. Muuhun ei ehkä nyt kykenekään. Kiva kesä, jee.

Huolenpitoa vai hulluutta? ÄÄNESTÄKÄÄ PLS.

Mietittiin Eerikin kanssa tos molskilla möllötellessämme, että Yontte EI voi mennä ottaan boxia naamaan. Ollaan kuultu juttua, että se myrkky saattaa lähtee leviin verenkiertoon ja aiheuttaa halvauksen tai kuoleman. Missä me sit majaillaan, jos sukukämppä siirtyy Yonten jäämistöistä vaikkapa sen hippisiskon osaomistukseen? Ei saatana voi olla mahdollista!!!

Fightihan tästä aiheesta vaan tuli, ku yritettiin kääntää äijän pää ja saada se meneen botoxin sijaan vaikka thaihierontaan. Meikä katteli jopa Uusi maa -energiafoorumilta Yontelle turvallisempii vaihtoehtoi ton hermomyrkyn tilalle, mut suht huonolla menestyksellä?

Niinpä langetamme vastuun Yonten mahdollisesta poisnukkumisesta blogiyleisöllemme. Pls, äänestäkää nyt tekin vastaan tätä hulluutta!!! Oon ihan varma, et ukko tulee järkiinsä, jos suurin osa teistäki on tätä kahjoilua vastaan. Kiitos!

Nim. Huolestuneet kämppikset Eerikki ja P-Man

Pissataan jatkossakin ristiin, jooko?

Villa Testos -entourage toimii!

Oon nyt kuullut niin paljon vittuilua tästä aiheesta mm. Seijalt ja porukoilta, että aloin kampanjatoimiin. 😉 😉 Tervetuloa kampanjoimaan entourage-asumisen puolesta, olitpa sitten ex tai nykyinen soluasuja.

http://www.facebook.com/group.php?v=info&gid=301730896422#!/group.php?v=info&gid=301730896422

Kaikki kimpassa asuvat miehet eivät ole homppeleita. Sorry vaan nätit pojat. Näin se vaan on.

Google Street View -helmiä

Twitteristä löytyy näitä hauskoja tilanteita. Mä jotenkin kuvittelin  löytäväni itseni Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kulmasta Yonten puhuvat kalsarit vedettynä farkkujen päälle Lovesta himaan kulkiessa. Mut sit tajusin, että tuskin ne keskellä pimeintä vuorokauden aikaa kuitenkaan on kuvannut! 😀

Tossa viel linkki tilannekuviin:

http://twitter.com/search?q=%23tilannekuva

Testosvalat

Ollaan tän entourage-asumisen aikana kehitetty lähes joka bileissä erinäisiä sääntöjä, direktiivejä ja ohjeistuksia Testoksessa asumiseen. Sääntöjen tarkoitus on ollut tehdä yhteisasumisesta sujuvampaa, hellpompaa ja ristiriidattompaa. Sitä en tiedä, ollaanko onnistuttu tavoitteissamme? Kai..  😉 Sääntöjä taitaa olla nyt joku 80 vai oonko aivan väärässä?

Kaikki alkoi silloin Källiviikoilla, kun mentiin Eerikin kans tuunaamaan Yonten pimppikarvojen keräilykirja, josta äijä veti oikeesti palkoo nenään!!!  Ainakin Mäntsälän suurlavareissulla Yonten kanssa luotiin spessusäännöt siihen kuinka frendiä ei saa jättää pulaa, kun päättää lähteä varvikkoon paneskelee keski-ikäistä varattua naikkosta! Uutena vuonna kehitettiin niitä ainakin 20, sen muistan. Ja pikkujouluissa kanssa. Ja  muistaakseni Kaalibileissäkin ne tais täydentyä. Haastan omalta osaltani pojjaat funtsimaan sääntöjä ja mehän piru vie kirjoitetaan ne tänne auki. Ja sit ku ne on kaikki täällä, me painatetaan ne kankaaseen ja teetätetään Villa Testos huoneentaulu sekä vitun hienot kalsarit. Vai häh??? 😉

Moro!!

Kokotestoskooma

Villa Testoksen alfaurokset ovat kohdanneet viidakon todellisen herran. Tai siis rouvan. Tai oikeastaan rouvia. Naiset pitää meitä otteesssaan aivan uudella tavalla, eikä päästä ees omaan blogiin perkele. Yontella on joku elämää isompi masiskausi slash itsensä etsimis/voimauttamiskausi, joka alkoi oikeastaan perheriidasta Miian kanssa ja on johtanut siihen, että mies on alkanut hengata jossain Uusi Maa-energiafoorumilla. Kaikki alkoi Kaalibileistä, ku Yontte meni lähettään Miialle kännissä aivan typeriä multsareita ja eukko vaihtoi välittömästi mustiin sukkiin. Ilmeisesti kostona Y:lle mimmi järkkäs jotkut vitun mallitapas-tsembalot, joihin jätti Yonten kutsumatta. Naiset!!! Vähän ku Tippis, joka kielsi mua tulemasta Kaalibileisiin. Eikös ois aika kehittää jotain persoonallisempia keinoja? 😉 No Yontte vastas samalla mitalla takas ja on juhlinut naispuoleisten asiakkaidensa kanssa viikonloppuna jossain… Rahaa meni kuulemma lähemmän pari donaa, että ei ihan missään Lovessa olleet. Kattellaan josko äijä ilmestyi himaa, niin sais kuulla hauskoi juttuja. Oli kuulemma nauhottanut bilevideoo Miialle ja pistänyt sen meiliin oottamaan sunnuntaina aamuyöllä Tsiisus. Ihan ku 16-vuotiaiden touhua…

Toisaalta ymmärrän mut enemmän mua vaa huvittaa. Yonten kanssa ei nimittäin kannata kilpailla, koska se ei anna periks, ennen ku makaa haudassa kuolleena. Jollain tavalla ihailen tota sen periksantamattomuutta, mut joskus pääsis helpommalla kun vaan osais pelata ittensä ulos tilanteesta ja lopettaa ajoissa. Miks aina  pitää voittaa? Tai ylipäänsä pelata tommosta valtapeliä naisten kanssa? Naiset on niin härskejä, että ne on aina lopulta niskan päällä jollain keinolla.S eijakin sai mut ylipuhuttua terapiaan! Eikä ollut vaikeeta. Lupas maksaa safkat Saludissa istuntojen jälkeen 😉 Nyt ois paree olla pötsi kunnossa sit! Ei löytynyt labroissa mitään, mikä tarkoittaa putkea perseeseen ens viikolla. Vai tekeeköhän ne sen suun kautta. En itse asias muista, kumpi tähystys se oli, mut ei se mikään elämys tule olemaan. Siis positiivisella tavalla. 😉

Enemmän ku huolehdin Yontesta, kattelen tota Erichin touhua vähän kieroon. Jätkä on aivan Jennan pauloissa. Suurin piirtein asuu kohta muidun luona Mitsun kanssa. Eerikki käyttää kaiken aikansa Jennan kanssa. En ihmettelis, vaikka kohta olis taas kihloissa, omistais laivakoiran lisäks labbiksen,muuttais mun ja Seijan vanhaan taloon Takahuhtiin ja alkais pukata skidejä. NOU!!!!!!!!!! Sitä virhettä ei kannata tehdä, et säntää suin päin kihloihin ja naimisiin ja ja melkein perheen isäksi… VAIKKA tuntis kuinka hyvin niin kannattaa vähän kuulostella. Joo, mitä mä tässä valitan ku itte oon menossa exän kanssa psykoterapiaan. Ja Julia rinkuttaa jatkuvasti pahoitellen ylireagointiaan ja anellen, että aloitetaan kaikki alusta ja unohdetaan menneet viikot. No Joopajoo.. Ei ehkä onnistu iha niin vaan.

Miehet, älkää luovuttako alfa-asemaanne perkele… 😉 Moro!

Hapanta huomenta!

Anna väitti kommenteissa, ettei kaalibileitä voi missata mut nähtävästi voi. Ei ollut ehkä paras idea lähtee bilettään vitunmoisen perhedraaman jälkeen. Tai paskat me mikään perhe olla. Kunhan deittaillaan. Julia jäi sit eilen keskenään Testokseen ku me äijien kans paineltiin kaalille Tippurin luokse. Mä en oikeesti enää ihmettele mitään Tippurin tekemisiä eilisen jälkeen. samaa kysyn mäkin kuin Eerikki, miten joku keksiikin järkkää Kaalibileet?!? Toisaalta olihan meilläki Heidi Holmavuo-pirskeet, et ehkä mä jotenkin ymmärrän.;)

Kuten kaalibileistä vissiin kuuluuki, jäi aika paha maku suuhun. Lisäks tuntuu siltä, et persreikää ois hinkattu jollain hiomapaperilla. Paska on lentänyt ku varpusparvi. Ja ei, ei oo Julia ollut rokuvessassa, vaan pahempaa. Muija oli nukkumassa Yonten huoneessa ku tultiin aamulla himaan jatkoilta. Hiukkasen vitutti, ettei voinu pitää kemui täällä mut se ois vähän turhan härskii Julian vuoksi. ”Hei, meillä on jatkot täällä, ei kai haittaa et sä tulit tänne setviin lapsettomuusasiaa mun kanssa KAHDEN”. 😉

Nyt ei pysty rapsaan enempää, koska pitäis lähtee hankkiin ravintoa, jotain muuta ku kaalia! Ja sit niitä henkevii juttui. Pojatki lupas ystävällisesti poistuu takavasemmalle, niin saadaan jutskailtuu rauhassa.Mut hyvät ihmiset, älkää koskaan hävitkö vetoa, jossa on vaihtoehtona joutua kulkemaan keräkaali housuissa Ilveksessä koko saatanan illan ajan. Mulla on kassit aivan saatanan kipeet, ku se muhkula painoi aika huolella. Toisaalta, mieluummin keräkaali housuissa kuin se toinen vaihtoehto, eli että oisin langennut Tippikseen. Meikän mielestä nää oli kyl molemmat vähän heikkoja vaihtoehtoja, mut Yontella ja Eerikillä oli ilmeisen hauskaa. Jossei ois muuten ollut tuttu poke eilen ovella ja Yontte hieman jelpannut sisäänpääsyä euroilla, meidän kaalille haisevalla tilataksillisella ei ois ollut mitään asiaa Ipaa. Oisittepa nähny poken ilmeen, ku vedettiin tietty suoraan oven eteen parkkiin ja ekana ku taksin ovi aukes, kadulle putos kolme vitunmoista KERÄKAALIA! Ja sit seuraavaks pari ukkoo, jolla roikkuu tosiaan vyön alta kaalin repaleet. Sit Tippuri, joka heiluttelee suurieleisesti sitä vitun Kaalimatoaan ja esittelee suureen ääneen lesboKarzun frendille, kuinka tytötkin voi hyödyntää matomatalaa leikeissään. Et semmosta. Oltiin aika näyttävä porukka. 😉

Jatketaan tästä. Nyt joku kaali tahtoo ulos mun aunuksesta. Parempi mennä avaamaan portit. Moro!

%d bloggaajaa tykkää tästä: