Terkut exälästä!

Huuuh, vihdoinkin bäk to Testos. Tultiinki vasta sunnuntai-iltana ja nää välipäivät on menny jokseenkin koomatessa, joten selvisin raportoimaan vasta tänään. Olipas eriskummallinen reissu kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin ihan mahtavaa nähdä fammua pitkästä aikaa, mut täytyy silti myöntää, et tyttökaverin kans sukulointi ei sais missään nimes kestää paria päivää pitempään kerrallaan. Siihen sisältyy niin paljon kaikkia mahdollisia riskejä. Onneks niiltä täl kertaa enimmäkseen vältyttiin.

Päädyttiin siis meneen vesiteitse niin sai Hondan messiin… ja Mitsun! 🙂 Oli kyl hauskaa, et karvapallokin pääsi reissuun mukaan. Fammu oli onnesta soikeena kun sai viikon verran paijata ja lässyttää. Kai se niin on, et monien vanhusten on vaan jostain syystä helpompi osoittaa kiintymystä lemmikkeihin ku ihmisiin. Tai ainakin eri tavoin… jotenkin välittömämmin.

Enimmäkseen hengailtiin fammun luona ja auteltiin sitä perus askareissa ja tietty tutustutin niitä Jennan kans keskenään. Hyvin tulivat toimeen. 🙂 Oltiin sovittu etukäteen fammun kans, et pidetään meidän välisenä salaisuutena se, et se puhuu ja ymmärtää myös suomea. Ilmeisesti halus vähän testailla…

Pääosin oli aika seesteinen viikko. Teki hyvää, et pääsi vähän nollaileen ja rentoutuun. Esittelin Jennalle tietty paljon Uppsalaa. Aika hyvin ehti viikon aikana koluaan kaikki mestat missä on tullut muksuna ja teininä remuttua. Siistiä… ja must tuntuu, et Jennakin oikeesti tykkäs ku pääsi vihdoin näkeen mistä mä oon kotoisin. 🙂

Vaikka enimmäkseen kaikki sujukin rauhallisis merkeis, nii pari tilannetta oli jotka voisin mainita. Tilanteet tiivistyikin oikeestaan yhteen ainoaan päivään, eli viime tiistaihin…

1. Kielimuuri… tai siis oletettu ja salakavalasti murtunut sellainen

Oltiin just syöty päivällistä, fammu tiskas selkä meihin päin ja me korjailtiin tarvikkeita takas jääkaappiin. Jenna sanoi mulle: ”tekis jälkkäriks mieli tiiät-kyllä-mitä ;)))” ja ilmeili siinä jotain. Täs vaihees Jenna siis ei tosiaan tiennyt, et fammu ymmärtää ja puhuu halutessaan myös suomea. x) Onneks huumorintaju on kohdillaan… vaikka Jenna sanoi sen suhteellisen hiljaa, niin fammu sattui kuulemaan sen ja naurahti merkitsevästi. Jenna meni ihan punaseks kun tajus tilanteen – mä repesin, josta sain palkkioksi potkun sääreen. Ei ilmeisesti ollutkaan yhtä hauskaa sen kannalta. Noh ei sentään huutanut ääneen, et sitä panettaa. Parempi kai toikin. 😀 Vähillä nolouksilla päästiin ton kielijutun kannalta noin muuten, koska selvis reissun alkuvaiheessa.

Toi oli iha huvittava tilanne, vaikkei se nyt näin jälkikäteen kerrottuna taas mitenkään erityisen hauskalta kuulostakaan. Mut joo, sit lähettiin samana iltana pyöriin kylille ja päädyttiin läheiselle huoltoasemalle hakeen vielä naposteltavaa leffaa varten… tästä päästään tilanteeseen nro 2.

2. Exä ja Nyxä

Oon tainnut aina viitata Karzuun mun ekana oikeena tyttöystävänä. Tavallaan pitääkin paikkansa, enkä ookaan muistaakseni aiemmin avautunut tästä aiheesta: eli silloin ku muutettiin mutsin ja Ansun kans Suomeen, niin jouduin jättään Uppsalaan silloisen tyttökaverini, Lauran. Kyseessä siis se ihan ensirakkaus… melkein lapsiahan me silloin oltiin, seurusteltiin siis yläasteen ajan, kunnes muutin pois. Pointtina se, ettei silloin oltais haluttu erota ja voihan olla et oltais vieläkin yhessä, jos en olis muuttanut pois. Turha sinänsä spekuloida ollutta ja mennyttä.

Nyt sitten kirjaimellisesti törmättiin, vieläpä huoltiksen karkkihyllyllä. Ja oli kyl epätodellinen se kohtaaminen… Meikä meni ihan puihin, eikä syyttä. Laura on siis aina ollut tosi nätti, mut jumalauta se oli kuuma! Aika paljon meidän päivän pimujen Yohannan ja Elinin näköö… melkein jo häiritsevän hot. Tilanteen selkiintyminen ei tainnut helpottaa Jennan oloa, vaikka yhtä kuuma se on itekin. Tosi varsin eri tyyppiset naiset vaan kyseessä – toinen brune, toinen blondi.

Häiritsevintä täs kombos oli se, et vaikka oon Jennan kans onnellinen, niin Lauran näkeminen aktivoi mussa jotain sellasia tunteita, joiden kuvittelin jo kadonneen. Häkellyin siinä vähän, enkä tienny mitä olisin sanonut. Siinä sit esittelin tytöt toisilleen ja mikäli mahdollista niin syväjäädyin entisestään kun Laura pamautti Jennalle osoitetusti, olevansa (vapaasti käännettynä) mun ”paras tyttöystävä ikinä” … ehhh. Se varmaan huomas mun kiemurtelun, koska vaan jatkoi ja jatkoi. Heitti Jennalle (ilmeisesti) läpällä vielä ”sulla onkin aikamoinen urakka, jos meinasit paremmaks pistää” ja loppukaneettina ”soittele jos tarviit neuvoo” ja nauroi päälle. ._____.

Joo’o, on vielä ihan tarpeeks tuorees muistis ne ystävänpäivää edeltävät kilahdusdraamat, niin oikein jännittää nähä vedetäänkö tästä hernettä nenään…  vähintään jotain erimielisyyksiä ratkoessa aihe vedetään satavarmasti pöydälle, niin se aina menee. Ei kai täs muuten mitään, mut en ollut puhunut Laurasta mitään Jennalle… No mut ainakin siinä livetilantees Jenna käyttäytyi hyvinkin tyynesti… ehkä liiankin tyynesti ollakseen vilpittömän tyyni. Eikä aiheesta ainakaan viel olla puhuttu sen koommin. En luota naisten tyyneyteen silloin jos kysees on kuumaakin kuumemman exän tapaaminen. x)

Äshdfg. Pitäis vielä tehdä yhtä työkäännöstä. Taidan siis lopetella rapskuni tältä erää ja siirtyä ”sorvin” ääreen. Morot tyypeille!! 🙂

Ajatuksia parisuhdejutuista ja läheisyydestä

Ystävänpäivä ohi. Vatsa arka, mut selkeesti parempi jo… Jennakin soitti sit lopulta eilen illalla ja kaivattu anteeksipyyntökin tuli ihan itsellään. Mä yritin tosiaan soittaa sille lauantaina ennen Edeniin lähtöö. Aattelin, et se oli ainoo tsäänssi vaikuttaa mun matkaseuraan, mut nainen ei vastannut, nii lähin sit P-manin kans. Edellisistä jutuista voi kiinnostuneet lukee miten hommat eteni. Alkuilta oli siis varsin jees – uimista, syömistä ja turvekylpyjä tjs. Sit menikin pakki sekas jostain safkasta ja se miniloma oli mun osalta siinä. Ei tosin haitannu hirveesti, jäin huoneeseen töllään olympialaisia ja P-man katos sinne toimintaterapiamammojen helmoihin.

Joku täällä mainitsi, ettei saa soitella jatkuvasti naisen perään. Selvennettäköön, et soitinkin tasan kerran silloin lauantaina ton reissun takia. Saattoi saada sellasen kuvan, et oon jatkuvasyötöllä tykittänyt, mut ei. Mä vaan ihmettelin sitä tääl blogin puolella useempaan otteeseen, et miks se ei silloin vastannut tai ees soittanut myöhemmin takaisin…

Sen verran oon itekin oppinut, ettei saa olla liian hyökkäävä, muuten ne ahistuu – etenkin tommoset helposti friikkaavat naiset, kuten Jenna. 😉 Jos kysees olis ollut Karzu, olisin ehkä soittanut vielä sit pariin otteeseen myöhemmin mut Jennan kans yritän parhaani mukaan olla varovaisempi. Muistan sen meinaan silloin meidän kaveriaikoina hajoilleen silloisen poikaystävänsä käyttäytymiseen. Miika oli siis kaikin puolin tosi fiksu ja hyvä tyyppi, selkeesti tosi rakastunutkin Jennaan, mut jollain tapaa se vaan oli tosi epävarma itestään ja ehkä siks vähän läheisriippuvainen ja jopa kontrolloiva. Jennan olis aina pitänyt olla Miikan kans tai ainakin raportoida milloin oli missäkin menossa.

Jenna joskus purki sitä tilannetta mulle ja Karzulle, jos Miika ei ollu paikalla… kyseli neuvoja ja tukee, kun kerta oltiin ”paras ja toimivin pari ikinä”… joopa joo, sehän nähtiinkin kuinka helvetin hyvin se homma lopulta toimi. x)

Mut niin… mä näin sen niihin aikoihin kuinka onneton Jenna Miikan kans oli, mut ei vaan jotenki uskaltanu tehdä päätöksiä asian suhteen. Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mut muistutin sitä et vaikka Miika onkin hyvä tyyppi niin ei sen tarvii silti olla SE. Yksin me tääl kuitenki loppupeleis ollaan, yksin tullaan ja yksin lähdetään… ei toista vaan voi eikä pitäis ees yrittää omistaa tai kahlita, ei vaikka kahleet ja häkit ja muut sälät olis kuinka kullasta tehtyjä. Toi oli oikeestaan sitä aikaa kun Karzu sitten kiinnostui tytöistä ja vähän ajan päästä sit heivas mut. Mul oli siinä armyt ja muut, joten yhteydenpito myös Jennaan ja Miikaan väheni radikaalisti. Kuulin sit myöhemmin, et Jenna oli lopulta jättäny Miikan. Mul oli hetken aikaa siitä jopa vähän syyllinen olo, vaikka enhän mä tehny mitään muuta ku pointtasin esille pari faktaa ja ihan ilman taka-ajatuksia. Me ei itse asias olla puhuttu paljoo tosta näin jälkikäteen. Ehkä pitäis…

Hmmh… ny karkas taas ajatus. Eli mitä täs yritin sanoo oli se, et oon mielestäni ihan syystäkin Jennan kans aika varovainen ja yritän tietysti parhaani mukaan noudattaa omia neuvojani, antaa tilaa ja aikaa asioissa. Nyt on ainakin ihan optimistinen fiilis sen suhteen…. nyt kun riidatkin on sovittu ja Jennan menkkahajoomiset hiipumaan päin, toistaiseksi. 😀

Pissataan jatkossakin ristiin, jooko?

Ensimmäinen ”perheriita” takana, paluu Testokseen tosiasia.

Ollaan Mitsun kans siis hengailtu abt viikon verran nyt Jennalla. Enimmäkseen P-manin paskatautia paossa, mut tietty myös siks, et Jennan kans on niin helppo olla… tai ainakin tähän päivään asti on ollut. En oo ihan varma miten tilanne oikeesti repes niihin mittasuhteisiin mitä repes, eikä sillä oikeestaan oo enää väliäkään. Pistettäköön vaikka nyt sit täl kertaa naiseuden piikkiin.

Ennen kun puran tilanteen auki, haluaisin tietää et onko naisilla oikeesti joku OIKEUS räjähtää kerran kuussa käsiin ihan totaalisesti?? Joku raja… tai siis, et voiko niihin kuukautisiin oikeesti vedota jos tulee hajottua naamalle ihan täysin? Eihän miehetkään saa vedota känniin ees kerran kuussa… okei vähä eri asia, mut ei toisaalta kuitenkaan. Se on ihan uskomatonta kuinka se hormonintäyteinen nainen voikaan mesota. Ei mitään suhteellisuuden tajua… ja tää tulee vähän nyt puun takaa, koska Karzun kans ei vastaavia tilanteita ikinä ollu, se oli pelottavanki seesteinen siihen aikaan kuusta. Hmmh. Liian hyvinhän tää on tähän asti sujunutkin. Aina ei voi voittaa…

Kaikki lähti siis siitä, kun oltiin syöty ja arvottiin perinteisesti kps:llä kumpi korjaa pöydän & tiskaa ja kumpi sit täs tapaukses sai valkata illan leffan. No tiskinakki osu meitsille täl kertaa. Ei siinä mitään, aloin kerää kamoja jääkaappiin ja astioita pöydästä, mut otin ilmeisesti liian suuren satsin kerralla kyytiin. Pari lasia, lautanen ja maitopurkki sit rysähti lattialle ja siitäkös se riemu repeskin… kevyttä huutoo vaiks pyysin moneen kertaan anteeks ja siivosin jäljet. Lasit ja lautanen meni rikki, mut se oli VAHINKO. Jenna valitti et oon huolimaton, enkä ikinä aattele mitään loppuun asti… voi olla joskus ihan totta, et tulee monesti vaan toimittua spontaanisti ja sit vasta mietittyä, MUT JUMALAUTA VAHINKO!!!

Sit kun olin kuunnellu sitä avautumista hetken, pyörähti käyntiin kiva jatkoavautuminen, joka ei sit enää liittyny yhtään mihinkään. Siinä mä sit kuuntelin huuli pyöreenä syytöksiä siitä, et haikailen edelleen Karzun perään ja oon Jennan kans kuitenki vaan siks, et Karzu kiinnostu tytöistä ja dumppas mut. Ei saatana… juurikin näinhän se meni. VAD?!?! Ja koska tää ei tietty vielä riittäny, jatkui tilanne pienellä itkupotkuraivarilla siitä kuinka en oo täs parin kuukauden aikana keksiny mitään kivoja ylläreitä tai ostanu ees kukkia. Ooookei, voin kertoo et tarkotus oli viedä Jenna ystävänpäiväks kylpylään ja viettää edeltävä yö siel, mut voi olla et jää nyt välistä… yöpymiset on jo tosin maksettu. Mites P-man onko pakki jo kondiksessa, lähekkö mun kans huomenna Edeniin?? Meitsi piffaa… x)

No joo, takas asiaan viel hetkeks. Olin siis tän koko episodin ajan ollut melko zen ja sit vaan lopuks totesin, ettei mun tarvii kuunnella tällästä paskaa (etenkään tota Karzu-liitännäistä). Pyysin vielä kerran anteeks rikkomiani astioita, kehotin Jennaa kokoomaan ittensä ja pohtiin keskenänsä mikä vaivaa ja että haluaako se oikeesti olla mun kans, jos asiat kerran on näin perseestä ja se on noin pirun epävarma itsestään mun silmissä. Sit ilmoitin lähteväni Mitsun kans kotiin ja pyysin ottaan yhteyttä, kun on vähän rauhottunut ja funtsinut asioita… huhhuh. Oudointa täs on oikeesti se, et Jenna on muuten tosi itsevarma ja oikeestaan ihan vastakohta tolle mitä tänään todistin. Saas nähä mihin suuntaan tilanne etenee.

Jepjep, näin täällä… ootteko pojat kotona?! Voisin kaivata vähä vertaistukee. Taidan viritellä kohta viel leffastudiot molskille, saa liittyä seuraan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: