Nettivilauttelu omalla vastuulla kiitos

Omistetaanpas nyt muutama rivi aiheelle blogien kommentoiminen, blogikäyttäytyminen ja netiketti. Ensinnäkin ajatus netiketistä on kaunis, mutta hemmetin lapsellinen.  Onnea vaan teille, jotka olette niin hienoja ja hyviä ihmisiä, että teitä ei koskaan mikään ärsytä ettekä koskaan sano suoria sanoja nettisaiteilla nimettömyyden turvin. Minä nimittäin teen niin ja aion tehdä vastaisuudessakin. En ole kypsä, fiksu enkä jaksa olla mikään Jeesus 24h. Sitä on aivan turha vaatia ihmisiltä netissä. Netti olisi pitänyt suunnitella alun perin rakenteeltaan ihan erilaiseksi jos ihmisiltä halutaan aikuisten oikeasti velvoittaa jotain netikettiä.

Tästä päästäänkin siihen, että jos ette hyvät ihmiset halua kuulla kommentteja itsestänne -ne kaikki kun eivät voi miellyttää teitä- niin älkää nyt helvetissä laittako itsestänne mitään paljastavia pose-kuvia nettiin. Esimerkiksi tuo Tuhlaus, jonka blogista noissa kommenteissa on väännetty, http://tuhlaus.vuodatus.net/, on vissiin nyt laittanut jonkun eston blogiinsa kun kävin tsekkaamassa sen ja laitoin hänelle kommentin, että en tykkää hänen tukastaan. Sori nyt mutta aika pirun naurettavaa käytöstä. Kuten P-man sanoi, on aika surullista jos muidun itsetunto on kiinni noin paljon muista ihmisistä, vaatteista ja ulkonäöstä. Jos asia on niin, olisiko hänen kannattanut miettiä kaksi kertaa ennen kuin aloittaa blogin jonne laittaa kuvia itsestään, koko vaatekaappinsa sisällöstä ja jopa mutsistaan. Aika vinkeää että ko. nainen on ollut kunnallisvaaliehdokkaana mutta suivaantuu tälläisen yksittäisen manseäijän kommasta niin että sulkee bloginsa.

Toisekseen, tajuatteko te ihmiset että kaikki mitä laitatte nettiin todellakin jää sinne ja on kaivettaessa esiin vielä vuosienkin päästä? Mä myönnän arvostelevani häpeilemättä muiden ihmisten vaatteita, ulkonäköä jne. mutta en ole niin tyhmä että laittaisin tänne kuvia itestäni, läheisistäni tai kertoisin tuttujeni tarkkoja yhteystietoja jne.  Jos joku niin tekee ja tulee sit itkemään että minä olen niin sovinisti kun olen haukkunut häntä niin voi ihan vaan katsoa itseään peiliin. Ken leikin on aloittanut se leikin kestäköön, sellaista netissä on. Hankkikaa salainen kirjekaveri jos haluatte jotain muuta. Ja jos teillä on heikko itsetunto joka on kiinni vain toisten sanomisista niin kannattaisiko poseerata niissä henkkamaukan alerytkyissä ihan vain kavereille tai eteisen peilille? Ihan samoin jos mä laittaisin tänne kuvan erikoisesta design-vessastani oli jollain puusee hipillä ihan täysi oikeus haukkua mut ökyileväksi siaksi jos se on hänen mielipiteensä, sen riskin ottaisin JOS HALUAISIN. Että terveisiä vaan Tuhlaukselle ja hänen tukijoukoilleen. Mielenkiintoista luettavaa verkosta mediamuotona löytyy tästä Harto Pönkän blogista:

http://harto.wordpress.com/

Ja ettei nyt vallan vakavaksi menisi niin mukavampiin aiheisiin. Ensinnäkin Robin soitteli tänään ja pyysi mut ex-tempore-matkalle purjehtimaan. Kohta tuleekin pidempi tauko kun olen koko ajan menossa: Eka Robinin kans purjehtiin Suomenlahdelle, Robin heittää mut sieltä suoraa omalla koneellaan Helsinki-Vantaalle josta nousee lento Thaikkuihin jossa chillaan viikon, ehkä kaksi. Sit pitää hoitaa Kiinassa pari bisnesviritelmää, menen varmaan Honkkarin kautta että voin shopata, se on ainoa paikka Kiinassa jossa se kannattaa. Ja Kiinasta saatan lennähtää vielä Filippiineille tai mennä lautalla Japaniin, katsotaan miten äijän käy ja miten pääsen himaan 🙂 Sillä välin P-man pitää taloa pystyssä ja toinen tuleva kämppikseni Eric muuttaa omaan huoneeseensa.

Hitto kun ärsytti salilla tänään. Sinne oli tullut pari uutta laitetta eikä mitään hajua miten helvetissä niitä käytetään. Hammerin laitteet ovat siitä hyviä, että niissä on aina sekä kuvalliset että kirjalliset selkeät ohjeet. no tein sit alakroppaa vaihteeksi peruskyykyillä painojen ja tankojen kanssa.

Ja wou, näin todella mageat silarit kotimatkalla 🙂 Siinä pyöräili mimmi pelkissä valkoisissa hyvin läpinäkyvissä bikineissä. ne eivät jättäneet mitään arvailujen varaan. Mimmillä oli yybertimmi kroppa, jopa liiankin timmi mun makuuni, en sentään halua mitään vartijan näköistä friidua. Treenaaminen oli oletettavasti kutistanut sen pallot mutta typy oli hankkinut erittäin terhakkaat implantit tilalle. Sellaiset tosi kiinteät, pienet ja pystyt, luonnollisen kutsuvat 🙂 Vähän tätä tyyliä:

http://img.osobnosti.cz/foto/oksana-pochepa/N230181-52383.jpg

Kuvassa siis Mel Gibsonin uusi nuori rakas. Grrrr….

Mut joo, sellaisilla tosi isoilla silareilla ja radikaaleilla kauneusleikkauksilla on mielestäni vain viihdearvoa. Ne naiset voisi koota siihen mun friikkibeibesirkukseen josta aikasemmin puhuin. Kyllähän sitä nyt megasilareita katselee ja puristelee mut emmä sellasta naista välttämättä haluisi. Aika mielenkiintosta nähdä tuolla idässä kun naiset on niin pieniä, millaisia silareita ne on hankkineet. Voisin kuvitella että sellainen pikkuinen ja siro kinatsu jolla on sopivan treenattu kroppa ja maltilliset implantit, on oikea herkku. Pitäisiköhän tuoda tuliaisia 😉 Vaikka joku näistä:

http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00052/cheerit2_52099b.jpg

http://www.wallpaperbase.com/wallpapers/celebs/zhangziyi/zhang_ziyi_1.jpg

http://files3.cityweekend.com.cn/files/images/image-20090405-sbp2wx28m57q6muw1d02_t_h480.jpg

Ai niin, ihan kotimaan markkinoilta aika magea mimmi, noi tatskat vain häiritsee mutta uuuupea kroppa:

http://www.nrj.fi/fashionawards2009/muotibloggaaja/

Tää tydy on tosi nätti, ihanat hiukset ja silmät mutta liian vähän muotoja ja taas esitellään näitä halpiskauppojen rytkyjä kuin suurintakin muotia, hohhoijaa:

http://mylifeandwhitesand.blogspot.com/

Eiköhön siinä ollut julistusta tälle päivälle. Nyt mä laitan Vivaldin soimaan ja menen kaivelemaan sikarikaappiani.