Reissufiilis

Mihin sitä lähtis? Tekee mieli johonokin kauas, missä hulahulafriidut tanssii alasti rannalla vain simpukat nännien päällä. Kävin kattelemassa taas momondoa mutta toisaalta tekis mieli lähteä johonkin kauemmas. Onko kukaan käyttänyt Aventuran palveluita? Menin yks päivä niiden liikkeen ohi Helsingissä ja jäin seisomaan näyteikkunan eteen. Ehti kulua sekka tai pari, kun liikkeestä kävili mies mun luokse ja niin sanotusti otti tilanteen halteen. Sain esitteen käteeni ja ne kyseli tosi tarkkaan, mistä oon kiinnostunut. Pistivät vielä meiliä perään ja soittivatkin. Tehokasta myyntiä!

Kerron huomenna, miksi veri vetää ulkomaille… Ei vaikea arvata. EI, nyt ei ole kyse lentoemosta.

Mainokset

Täällä taas

Aattelin että oisin pitänyt vuoden tauon bloggaamisesta, mutta mihinkäs sitä äijä karvoistaan pääsisi. Vidu mitä elämää takana. Palaan ajan kanssa. Nyt mä lähden vielä yöjuoksulle. Aivan jäätävän hieno keli, vaikka onkin tukahduttavan kuumaa. Vedin aamulla jo puntin ja kävin päivällä rangella mutta kyllähän tähän vielä hölkkää pystyy pistään. Lilakin on mutsillaan, joten on poikamiesviikko vielä.

Meillä oli pikkuisen erimielisyyksiä tän blogin kohtalosta, mutta katotaan nyt, josko jätkät innostuis vielä bloggaan. Yontte oli saanut tarjouksen joltain, joka ois halunnut kirjoittaa kirjan meidän elämästä tän blogin innoittamana. Eerikkiä ei hirveesti kiinnosta, kun se on hengaillut rajojen ulkopuolella.

Cu later motherfuckas.

isäelämää vol1

Oon yrittänyt epätoivoisesti myydä prätkääni. Kerran jo vaihdoin sen mut nyt luovun pyörästä kokonaan. Turha pitää sitä tallissa keikkumassa, kun en ehdi/jaksa ajaa. Vakuutukset juoksee kuitenkin, eikä puhuta mistään ihan pienistä summista.

Sinänsä epätoivo ei kumpua prätkästä, vaan siitä etten haluais myydä sitä iha aikuisen oikeesti. Kaunis kesä tulossa ja ois hauska kerätä kilsoja kunnolla, ku viime kesänä en ehtinyt. Mut mitä ihmettä mä sillä teksisin, kun ei ole omaa aikaa ja ipana kulkee mukana aina, kun liikun johonkin.

Kaks kuukautta olen nyt pitänyt ilmoitusta netissä mut täytyy varmaan laskea hintaa, koska ei se tolla mee. Ei tunnu ihmiset arvstavan taiteilijatyönä design-maalattua tankkia ja naarmuttomia katteita… Just vaihdettu takakumi ja uudet ketjutkin viime kesän minikilsojen jäljiltä – siis oikeesti aivan priimat. Mutta ei silti ole mennyt kaupaksi. Ehkä pakko myöntää vaan, että hinnat on tippunut. Täytyy yrittää saada Yontte innostuun hankkiin pykä firmalle…

Jaahas, mitäs sit tekis, kun on tätä lomaa ja aikaa vähäh liikaa? Ei naista, ei minimiitä tällä hetkellä, eikä kyllä mitään tekemistäkään. Pariin kesätenttiin vois tietty lukea, jos oskus valmistus tuolta natsilaitokselta.

Moro! Tehokasta viikkoa työssä kävijöille. Onneks ei varmaan v*tututa.

NY RILLATAAN!!!

Pidetään tänään poikain kanssa espanjalaishenkiset grillausessiot. Ostettiin pihvejä, jotka oli yli KILON kokoisia. Kenties toi 15 kpl riittää meille kahdesalle? Lisäks tapaspöytää ja espanjalaista bissee ja vinkkuu.

Oon kehitellyt myös jäätävän leipäsetin alkupalaks.

1. Muutamaks päiväks esim. (peruna)rieska tai kauraleipä pöydälle ”kuivumaan” (pahvipussi on jees!)
2. snadisti kuumalle pannulle balsamico, öljy, nelimauste -seosta
3. leivät pannulle, kevyt ruskistus ja kääntö
4. siinä kaikki

Moro jätkät ja mimmit! Nauttikaa kesästä. btw: mulla alkaa ens vkol isyysvapaa ja sit on kesäloma + viime vuoden kesäloma (1 vko) putkeen. Ei paha!

– Piimänni

Kauden eka kierros kolopalloo

Kävin pelaamassa kauden ekan kierroksen. Virman piikkiin, sanois Harjakainen. Meni niin käteen, kun voi mennä mut tutustuin mielenkiintoisiin tyyppeihin rangella ennen kierrosta. Melkoista hermolepoa kaikesta toi kolopallo. Ei voi oikeesti miettiä mitään muuta, kuin the pelaamista tai menee aivan päin helvettiä. Tältä päivältä mieleen jäi järkyttävän hyvä höyrymakkara, joten se kertoo onnistumisen elämysten tasosta. 🙂

Hohhoijaa, huomen työpyrähdys Tuusulassa ja illalla taas pelaileen. Millos ne ukkoset alkaa? toivottavasti ei viel huomenna.

Voi luoja, ku on hiljaista, kun ei mini-me itke tai ähise tuossa vieressä. erpa on taas vaihteeksi teillä tietämättömillä ja Yontte oletettavasti reissussa. En ole nähny Yonttee varmaan viikkoihin paitsi vilaukselta, mikä on sinänsä hyvä välillä. Hulluks sitä tulee, jos kattelee samoja naamoja kuukaudesta toiseen.

Btw: Mulla NIIN on uus päivän pimuvalinta tehtynä mut siihen sit myöhemmin. Pimusta tuli mieleen, että onko teidän mielestä vittuilua vai huolenpitoa, että Tintsu tilas mulle Vauva-lehden?

Moro!

No dogs, no children!

Kaveri sen hyvin kiteytti: 5 vuotta sitten Piimänni veti kaljakärryjä Tallinnanlaivan terminaalissa mutta nyt se työntelee lastenkärryjä Hämeenpuistossa. Niin, näin se elämä heittelee.

Olin tänään pari tuntia mini-me:n kanssa kaupungilla, kun Tintsu kävi vielä kerran tarjoamassa vertaan saikkulassa. Ne kolme minuuttia, mitä oli aikaa/mahkui keskittyä lehtiin, oli mielenkiintoisia. Luin Taloussanomista artikkelin, jossa kerrottiin lapsivapaista hotelleista, joita mm. Tjäreborg tarjoaa asiakkailleen. JUMALAUTA, MAINIO PALVELUIDEA!!! Osoittaa hyvää pelisilmää, että tarjoaa myös muille kuin lapsiperheille kohderyhmäkohtaisia ratkaisuita. Meitsi ainakin varais sellaiseen yöpymisen, jos ilman skidouta lähtisin liikkeelle. Käänteisesti ajateltuna tää tarkoittaa sitä, että lapsenhenkiset asuvat samoissa mestoissa ja lapsivapaasta nauttivat omissaan. 😀

Mä en käsitä, mikä tässä on se ongelma, jonka takia lapsiperheelliset inisevät syrjinnästä? Eikös lapsiperheille ole aina ollut eniten vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia? Ei joka hotellissa tarvitse olla Bamse-klubia tai kahluuallasta. Tosin välillä kahluuallas ois jees vaihtoehto myös perheen päihtyneille isommille ”lapsille”…

Jos ny tuhannesta hotlasta 10 on lapsille, niin mitä väliä? Keneltä se on pois? Kyllä niistä 990:stä löytyy sit vaihtoehto lapiperheellekin. Mun mielestä on ainoastaan hyvää palvelua, että vaahtosammuttimen kokoiset hyperpuput kiljuvine hermostuneine vanhempineen eivät pääse valtaamaan aivan joka soppea – sama pitäis olla myös Suomessa mut ei taida onnistua.

Ny katteleen herkkupeppujs Rosendahlin ilta-aurinkoon. Siis yksin, ei skidoun kanssa. Parempi pysyä vaan katseluetäisyydellä. 😉

Mini-me ja painajaisyöt

Miksei kukaan kertonut, että lapsissa on oikeasti näin jumalattomasti työtä? Jos olisin tiennyt tän duunimäärän, oisin pitänyt neljää kortsua päällekkäin!

Mini-me oli mulla viimeiset 5 päivää, kun äitinsä joutui sairaalaan. Oli hieman totuttelemista yh-elämään. Ainoa hyvä puoli koko paskomis- ja itkushown keskellä on, että ipana ei ole tissitakiainen vaan vetelee tyytyväisenä pullosta litkujaan. (Isäänsä tullut tuossa pulloaddiktiossa, tekee niin mieli kylmää bissee lasipullosta!) Muutenhan mä oisin joutunut juoksemaan ipanan kanssa sairaalassa tissillä jatkuvasti. Ei sillä, etteikö tissit kivoja ois mut eihän tilanne mua ois hyödyttänyt.

Eka yhteinen yö Testoksessa oli vähintään yhtä jännä kuin ensimmäiset kännipanot Viking Fuckerellalla lukioikäisenä. Kädet täris, valvoin koko yön ja paskoin henkisesti housuuni yhtä monesti kuin ipana. Nukuin ehkä 2 tuntia ja nekin itkuhälytin kainalossa. Ajattelin, että jos en herää liveitkuun, herään sit täpöllä huutavaan itkuhälyttimeen, joka myös tärisee. Don’t ask! Yontte toi Aasiasta.

Seuraava yö meni paremmin. Uskalsin jopa siirtyä kundien kanssa kattoterassille, ku otin itkuhälyttimen mukaan. Aina kun käärö alkoi tuhista, jäi stobe pöydälle ja Piimänni pinkoi työntämään tuttia suuhun. Aamuviiteen mennessä laskin juosseeni terassilta alakertaan yli 20 kertaa. Kunto nousee… Sisko opetti, että kannattaa mieluummin heti reagoida mini-me:n vaatimuksiin kuin päästää tilanne eskaloitumaan itkuun ja raivoon. Melko samoja periaatteita kuin naisten kanssa siis.

Miten noin pieni ihminen voi olla noin vaativa, mietinpähän vaan. Tänään kuitenkin vapaata ipanasta ja lähdetään poikain porukalla fillaroimaan. Investoitiin Erpan kanssa kunnon maantiepyöriin, ni täytyy käydä testaamassa. Koskaan en ole pyöräilystä ollut ni innostunut kuin nyt mut saa nähdä, pysyykö into yllä. Skidiä varten pitää vissiin asentaa turvaistuin messiin. 😉 Jos ostaa riittävän ison läski-yonttekin mahtuu siihen kans. 😉 huomaa että äijä on syönyt suruunsa hamppareita.

Mukavaa pvää jäbät ja mimmit! Se on moro ny.

Ps. Älkää unohtako, että nyt on HC-grillikausi ja kunnon setit saat esim. Grillikauppa.fi:stä.

%d bloggers like this: