Lisää mallipohdiskelua


Jee, huomenna tulee taas tän hetken lempisarjani Suomen Huippumalli Haussa. Bongasin Elleistä keskustelun aiheesta tyttöjen laihuus. Aloin tossa miettiä että miksi näissä malliohjelmissa niin vähän näytetään sitä, miten nuo tytöt syövät ja liikkuvat. Ihan senkin takia että kun osa malleista on oikeesti sellasia läpipaskoja niinku exäni Miia. Ei sen tarvinnut mitään hiilareita miettiä. Se söi kauheen vähän kasviksia kun ei kuulemma tykännyt niistäeli pääosin pastalla ja lihalla. Liikku se ihan ok:sti, mutta ei mitenkään himona. Oli vaan niin helvetin hyvät geenit.  Mun mielestä on aika epäilyttävää, jos alalle hakeutuu naisia, jotka joutuvat ponnistelemaan kohtuuttoman paljon pysyäkseen samoissa luikkumitoissa, joiden eteen jonkun toisen ei tarvitse tehdä mitään. Esim.tän vuoden porukasta joku tyttö on joutunut laihduttaan 7kg. Mun mielestä tuolloin mallimammojen ei pitäisi antaa imiselle mahdollisuutta, koska mitävittua se ihminen voittaa siinä et joutuu oleen koko ajan pienell laihiksella? Ottaisi mieluummin jonkun luonnostaan luisevan.

Uhhuh, peruin huomiselta yhen asiakastapaamisen. Hitto ku otti koville. Mää en vaan osaa kieltäytyä mistään. Ja toinen asia on se, että aikaisemmin mulle on aina tullut kauhee tarve selitellä kieltäytymisiäni.Nyt vaan soitin ja sanoin että huominen ei sovikaan.Päässä huusi että sano sille et tuli vahingossa tuplabuukkaus tai että oot sairastunut tai jotain ja sain oikein purra huulta etten alkanut heittää mitään tarinaa. Mä pelkään vaan niin kauheesti sitä, että se ei oo tarpeeks hyvä syy olla tekemättä asioita että mä vaan en jaksa.

Nyt on edessä toinenkin visaisa juttu. Äiti soitti eilen ja pyysi aika isoo palvelusta. Hippisiskoni on tulossa toukokuussa Suomeen kesätöihin (töihin härreguud!) ja äiti kysyi voisinko taas majoittaa sitä pari viikkoa kun sen kesäkämpän vuokrasoppari alkaa vasta toukokuun puolivälissä mut ne työt täällä Tampereella alkaa jo kuun alussa. Eikä sisko voi käydä töissä porukoilta käsin kun se on jotain siivoushommaa joka alkaa viiden kuuden maissa joka aamu eikä niin aikaisi kulje sieltä landelta bussia. Mun sietokyky ja mielenhallinta on tän asian suhteen nyt kovasti koetuksella….

Onkohan täämuija luonnostaan näin laiha.Onneks sil on sentään selkee lantion ja vyötärön ero.

Tietoja yontte
Mies kaupungin kattojen yltä. Intresseissä vastakkaisen sukupuolen muotovaliot, viinit, gourmet, arjen ja juhlan luksus, vaatteet, henkinen ja fyysinen tasapaino. Täydellisyydessä ei ole mitään pahaa -siksi vaadin sitä sekä itseltäni että muilta.

9 Responses to Lisää mallipohdiskelua

  1. Ylle kirjoitti:

    Hei!

    Kommentti liittyy tämän postauksen aiheeseen yhtä paljon kuin hiihtoliittoon, mutta lätkäisempäs uusimpaan ihan periaatteen vuoksi.🙂

    Täytyi siis vain tulla kertomaan, kuinka mukavaa on, että olette taas linjoilla. Kyllä teitä on ollut ikävä!

    Loistavaa huomata, että annoitte rauhassa aikaa itsellenne ja mietitte asioita, jonka huomaakin kirjoituksissanne. Muistakaa myös tulevaisuudessa kuunnella itseänne, oma mieli ja kroppa osaa kertoa monta juttua, joita järki ei välttämättä sano.

    Toivottavasti voitte kaikki paremmin ja asiat rupeavat järjestymään. Jatkakaa samaan malliin!🙂

    Terveisin Ylle,
    varoittava esimerkki, joka veteli ensimmäisiä burn-outin oireita varmaan vitosluokalla ja on ylläpitänyt läjää huonoja ihmissuhteita. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että ei kannata.

    • P-man kirjoitti:

      Moron Ylle!

      Kitios kivoista sanoista. Tässä karski kaljukin varsin kovasti herkistyy tällaisesta.😉 no ei vaan.kunhan hölmöilen…😉 Oot kyllä iha oikeessa et ainaki ittelleni teki hyvää pieni nettitauko ja noiden vanhojen juttujen selvittäminen. tuntui siltä että oli vaan pakko olla hetkki aivan rauhassa ja missäs muualla ku porukoilla! ja ei haittaa ollenkaan, että samalla sain tosiaan faijan kans asioita selväks.

      huomenna sit lähen systerin tueks hesaan, ku menee tapaan jotain neurologia. aamusta ajelen ensin hämeeseen Yonten kaaralla ja otan sieltä siskon kyytiin. ei pysty matkustaan bussilla eikä julkisilla. laattaa vaan ja sattuu kuulemma tärinä. neuro tsekkaa magneettikuvii ja tekee jotain tutkimuksii. huokaus. toivottavasti ei oo mtn pahaa, niinku aivokasvainta tai sellaista.😦 outoja oireita ja en millään usko et ne johtui kolarista. tosik outoo..

      ehkä tääkin täst sit hyväksi muuttuu vielä!!! pitää todellaki jatkossa kuunnella kroppaa viel enemmän. sitä vaan jostain ihmeen syystä pyrkii aina piilottaa sen avunhuudon laittamalla lisää levyjä tankoon ja tekemällä vielä pari sarjaa enemmän.

      samo hiihtoliittoon terveisiä!😉😉😉

      • P-man kirjoitti:

        Ps. Millä sä Ylle katkaisxit tuon kierteen? Burnout ja suhdesotkun siis?

      • Ylle kirjoitti:

        Eipä kestä, pitäähän sitä karskeimpiakin miehiä vähän imarrella välillä.😉 Ja hyvä huomata, että taito on vielä tallella!😀

        Toivottavasti siskosi voi hyvin, eikä mitään kauheaa löydy. Hienoa, että lähdit sinne mukaan, siinä tilanteessa tarvitsee paljon voimia henkisestikin.

        No burnout- kierteestä tuskin vielä mihinkään on päästy, mun luonteessa yhdistyy samaan aikaan äärimmäinen perfektionismi, kunnianhimo, sekä myös kyvyttömyys sanoa ei ja taipumus kertätä kaikkien muidenkin asiat itselleen elettäväksi. Ja se on aika, miten sen nyt sanoisi, kuluttava yhdistelmä.

        Oman loppuunpalamiseen on vaikuttanut suuresti myös ne huonot ihmissuhteet. Viisi vuotta elämästäni yritettiin tehdä täyttä helvettiä muiden toimesta, joten eristäydin vain tiiviimmin opiskelemaan hyviä numeroita, jotta edes itse voisin hyväksyä itseni.

        Siinä vaiheessa kun ihminen ei itse tajua hidastaa, joutuu kroppa tehdä sen. Esimerkiksi itselläni se ilmeni jo yläasteella jaksojen vaihtuessa, kun koeviikon jälkeen minulle nousi aina kuume, jotta jouduin pakkolevätä hetken.

        Tiedätkö, kuinka huononäköiset ihmiset eivät ole koskaan tienneet näkevänsä huonosti, ennenkuin saavat silmälasit? Kun katsoo ympärilleen, huomaa kyllä ketkä ovat sinulle nämä silmälasit. Ihmiset, jotka saavat näkemään puun lehdet selvästi ja näyttävät omalla esimerkillään kuinka sumea muu maailma on verrattuna heihin.

        Tällaiset kunnon ihmissuhteet auttavat jaksamaan pahimmankin yli. Ja pitää muistaa, että aina kun kumartaa jollekin, niin pyllistää toiselle. Ihminen on aina samaan aikaan hyvä, tyydyttävä, erinomainen, välttävä, kiitettävä jne. Miksi siis elää ihmisille, joille et ole mitään, kun on niitä joille voit olla kaikki?

        Ja vielä yksi suurimmista asioista, jonka opin oli se, ettei koskaan saa suostua toisten tallottavaksi. Eikä myöskään koskaan kannata ylläpitää suhdetta, joka yrittää muuttaa jotain itsessään. I love you, but I love me more.

        Huonot ihmissuhteet voivat siis jo itsessään pilata elämästä paljon, mutta hyvinä ne kyllä myös antavat kaiken.

        Ohhoh, nöyrä anteeksipyyntö tällaisesta romaanista.
        Tykkään kirjoittaa ja oma menneisyys herättää aika paljon tunteita.

      • P-man kirjoitti:

        moroo…
        Kiva ku kirjoittelet. teet sen hyvin!

        mä oon aatellut olevani universumin epäonnistunein näissä naisasioissa, mut en kai oo yksin. hyvä tietää, että muut talloo samaa suota!

        ylle, tiedätkö, ni tuttu tunne tuo, kun joku yritä tehdä elämästä helvettiä. mutta sellaisia ihmisii todella on, joiden ainoa pyrkimys on talloa se toinen alleen. Alistaa, pilkata ja viedä vähäisetkin itsetunnon rippeet. Seija oli mulle sellainen, mut tajusin sen vasta eronjälkeen. Mä olin sille kynnysmatto. Sopivan kiltti, mukautuvainen ja liian rehti sanoakseni naiselle koskaan aivan suoraan, mitä funtsin. No, täällä nyt sit puretaan näitä trauoja! Kyl mää joskus aina funaan, et toivottavasti naikkonen ei lue tätä, koska saattais tulla tarve varaa seuraavaks 5 vuodeks ne psykon ajat…😦 Mut prkl, on mehelläkin oikeus avvautua paskoista ihmissuhteista.

        Siskosta sen verran, et nyt homma etenee!!! sai heti tänään (miettikääs, TÄNÄÄN!!!) kutsut johku tutkimuksiin, missä katsotaan jotain hermohärveleitä. En tiedä mitä, mut ehkä se selvii. Magneettikuvista ei löytynyt mitään,mut ei se sulje pois kuulemma vkavampaa pääjuttuu. Lekuri selitti jotain, et suurin osa tollaisista ees näy näin pitkän ajan päästä kuvissa, mut oireet vi olla häröjä ja kestää kauan!!! Ehkä ikuisesti. Ei tiedä vielä. Onneks ny hommat etenee! Ensin pitikin venata 4 kuukautta, ennen ku mitn tapahtu. ja nytkin tapahtuu omalla rahalla! Porukat maksaa kaiken. Mä oon sit vaan kyytimies ja olkapää, tosin jälkimmäisessä oon helvetin huono. En osaa katsoa, ku nainen itkee.

        Vituttaa sen sijaan maksaa veroja, koska julkiselta puolelta ei oo hirveesti apuja saatu. saatana sentään. tekis mieli käydä näyttää vähä isän kädestä, mut kun ei ole lapsia, ni se jääköön.

        siinä oot oikeessa, et kroppa kyl kertoo paljon, mut kukas sit kuuntelis?. ei ole oikein punttikaan maistunut miltään. vaikka on treenannut, ni ei tuu tulosta. vähä sellaista ylikuntoo ja jatkuvia kierroksia koko ajan…😦

        Toi silmälasivertais oli muuten todella hyvä!!! Aukes koko homma iha eri tavalla tossa kohtaa!😀

      • Ylle kirjoitti:

        Hieno homma, että siskosi jutussa päästään eteenpäin. Odottaminen on turhauttavinta koskaan.
        Ymmärrän myös ajatuksesi julkisen sektorin toiminnasta.
        Hauskaa sinäänsä, isäni omistaa kaksi julkisen sektorin terveydenhuoltoalan yritystä, mutta minä olen käynyt vain yksityisillä lääkäriasemilla niin kauan kuin muistan.😀

        Ja vielä niistä alistavista henkilöistä. Se on kauheinta, kun itseään ei arvosteta edes ihmisenä, ei miehenä taikka naisena.
        Sinä (ja te kaikki) vaikutatte oikeasti todella hienoilta miehiltä, ette ollenkaan sellaselta kusipääporukalta mihin itse valitettavan usein törmään. Kyllä se kaikki palkitaan sitten, kun oikea nainen tulee kohdalle.🙂

        ps. Sanon ein myös pakkotreenaukselle stressin alla. Nimimerkillä kilpaurheilu loppui urheiluvammaan.

  2. emsu kirjoitti:

    moro!

    P-man:

    Niin juuri, muumitutkimus. Piti analyysi-ja menetelmäharjoituskurssilla tehdä pienoistutkielma jostai teoksesta. Noh..mulla kävi niin kivasti et en keksiny kertakaikkiaan mitään muutakaan mistä olisin saanu jotai järkevää irti, niin teinpä sitten muumikirjoista!😀 Ja koska sen piti olla tieteellinen niin upotin sinne sitten kaikkia filosofien ajatuksia, Sartree ja tällasii. Aiheena muumien filosofia ja olemisen taito, tutkimusongelmana: ”muumit, tyhmiä satuhahmoja vai fiksuja elämästä nauttijia?”
    JEP. Sainpahan tehtyä sentään..

    Ja se prätkä.. en oo nyt ehtiny miettimään koko asiaa. Nyt täytyy tyytyä vaan istumaan jonkun kyydissä. Iskän kyydissäkö?? voi elämä..oispa joku kiva kaveripoju antamas kyytii, haha.
    Mikäs se sun nykynen pyöräs oli? oon saattanu kysyäkin..kunhan viel ilmat lämpenis niin pääsis hayabusan kyytiin…

    ps. Äsken sato lunta:))

    • P-man kirjoitti:

      Aah, okei!!! Vähän sama homma ku Tuntemattoman sotilaan johtamisopas siis! Tai Nalle Puhin ajatuksia bisneksestä. Muistaakseni seija sai jälkimmäisen lahjaksi multa….

      Itse asiassa jos hyvin käy, olen uudemman tonnisen Thunderacen omistaja. (Yamaha). Jippijaijee!!! Kattotaan nyt. Oon harkinnut kyl vahvasti myös auton ostoa ja pykän myymistä. Ei enää tuu ajettuu ni paljoo, ku ennen Seijan kanssa. Silloin reissattiin säännöllisesti, mut ei sitä yksin jaksa.😦

  3. P-man kirjoitti:

    Yontte, jos se hippi tulee meille, hommaa mulle jostain pakopaikka. Meen vaikka tstolle sit. Ihan vitun sairasta, että joudutaan taas sietään sitä lokkia. Varmaa jakaa mun lihat taas pulsuille. Eiks se vois mennä vaikka Julian kaksioon? Ei se pysty sitä maksaan koht muutenkaan enää, ku sil oo tuntei ni paljon raflassa, ku lupasivat.

    tosin, jos ss tulee tänne loisiin, niin sit saan syyn vaatia meidän avaimet takas Julialta.😀😀

    Hyi suokeli tota naista!!!!! Toihan hajoaa, jos sitä vähän rutistaa. Yöks…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: