XJ6 – Tihutyön uhri


Tämän päivän källi olikin simppeli. Käytiin tallissa nappaamassa kuva jonten rakkaasta Jakesta, ns. kakkosautosta. Jaquar tosin on maksanut enemmän kuin sen Audi, mutta Jakke on huviauto ja Audi työauto. Ihan hyvät perustelut moiselle rahanhassaukselle. 😉

Jontte osti XJ6:n suht uutena joltain investointipankkiirilta, joka ei sit ollut itte osannut investoida varojaan oikein. Vai olikohan se niin, että kaveri sijoitteli rahojaan hieman hämärän rajamailla ja joutui lopulta myymään koko omaisuutensa. No, kuitenkin… Jontte näki tilaisuuden tulleen ja osti kaaran ”pilkkahintaan”. Siis Jonten pilkkahinta on ihan jotain muuta ku keskituloisen talliaisen. Itseasias ny ku mietin, en oo jonten koskaan nähny ajavan tolla. Kai se on tarkoitettu enemmänkin ellaiseen sikarikerhossa ilmenevään äijäilyyn, renkaidenpotkimiseen ja yleiseen ihasteluun… Hmm, tai ehkä se käyttää autoa ainoastaan seksuaalisiin tarkoituksiin. Voin vain kuvitella, miltä toi kylmä nahka tuntuu paljaalla perseellä.

Nii joo, itse jekkuun. Lainattiin avaimia ja siirrettiin Jakkea tallissa. Ajettiin se tarkkaan ottaen semmoiseen kulmaan, että kun kattoo toiselta puolelta näyttää siltä, et on peruuttanut keulan lähtiessä betonitolppaan. Luojalle kiitos Erkan harrastelijavisualistin hommista, shopattiin vielä kuvan etualalla möllöttävään puskuriin ISO vekki… Ensin meinattiin pistää viel spreijaus: ”Kostoksi pillunkarvoista”, mut aateltiin sen olevan niin epäuskottavaa, et joku muidu ois saanut avaimet meitin eteisestä saatika osanut spreijaa… Otettiin siis omaan piikkiin auton paskominen.

No, ei muuta ku kuvat ja nöyrä anteeksipyyntömme meiliin ja odotellaan, että Jontte pääsee verkkoon. Vähänkö se kiehuu, kun nimenomaa vannotti. että Jakkeen ei kosketa. Mitäs jätti meille avaimet.

Pakko laittaa yks kuva sisustuksesta. Ei oo siis jonten kaarasta,  mutta siinä on tosi paljon samanlainen verhoilu. Mietinpä vaan edelleen, miltä tuntuis  istuu nahkapenkillä paljaalla ahterilla, kun sylissä pomppis kuuma vosu hajareisin. Siinäkö mun seuraava missio, päästä nusaseen yön saalistajan Jaquarissa. No, jos lähtee helpommasta ja yrittää ees päästä nusaseen.

Moro ny.

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

3 Responses to XJ6 – Tihutyön uhri

  1. hmm kirjoitti:

    nää viimesimmät on kyl ollu paljo paremmalla maulla suunniteltu kuin se poni juttu 😀 mut mitä jos jontte lukee nää eka täältä blogista??

    • P-man kirjoitti:

      mun suosikki on edelleen Ponit. vittu, ku joku näkis sen huoneen poneineen ja naruineen… 😉 ja joo, kyl me sitäkin mietittiin, et jos J lukee blogii, niin sit ei voi mitään. mut kiinassa kuulemma palomuuri estää kaikki yritykset päästä muihin kuin sallittuihin verkkoihin. me pojat luotetaan siihen. tai sit jontte on jo lukenut nää kaikki ja suunnittelee meille jotain megaluokan källiä kuten potkuja Testoksesta…

      • E-rich kirjoitti:

        Pöh, eihä jontte meille ikin potkuja hommais 😀 …..PÄ! kattellaa, kattellaa. Toivossa on hyvä elää ja Rauhassa kuolla, sano lapamato… eiku.

        Kyl se jontte jotai kautta oli päässy näemmä blogii käväsee, ku kerta kirjotteli ihmisdrinkistä. Mut mä henkkoht luotan siihe, et sillä oli niin kiirus ettei se kerenny lukee meidän juttuja, vaan nopsaa raapusti omansa ja äkkiä pois.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: