Koukutusta: Erkka sai pipon

Oli käsi kipee tai ei, niin pipo syntyi. Hiukka vituttaa, kun ei pysty lähteen Tammerfesteille, niin aloin sit virkata. Helvetin fiksuu, ku särkyy händyy koko ajan.  Ei toi ny priima ole mutta en oo pidellyt koukkua moneen vuotee, joten armoo please! Itse asiassa kolmioliina oli aika kekseliäs langanpidike, kun hiffasin virittää langan tuleen liinaan tekemästäni reiästä. 😉 Koskaan ei pidä loukata aktiivista kättä…

Tein ton pipon puuvillalangasta, mikä on muuten suht vaikeeta tavaraa koukuttaa. Lanka ei jousta ja myös kutistuminen kantsii huomioida. Puuvilla kutistuu vissiin n. 5% pesussa, mitä verestin muistoja netistä. Aloittelija kastelee langat ennen virkkausta.

Tein ton päästäni ja osittain Lumitykin ohjeista.  Itte aloitan yleensä alhaalta, jotkut tykkää aloittaa ylhäältä… Mun mielestä alhaalt on helpompi. No, suht simppelii se oli ja meni about näin:

PIPO-OHJE

1. Tee pään ympäryksellinen ketjusilmukoita

2. Kiinnitä/sulje ne lenkiksi piilosilmukalla

3. Virkkaa eka kerros esim. kiinteetä silmukkaa, niin saat naftin, ei lepattavan reunan. Älä tee liian tiukkaa!

4. Loput tein itte pylväillä, mut yhtähyvin joku puolipylväs toimii. Mitä isompi silmukka, sen nopeemmin valmistuu. Mä olin laiska ja sairas.

5. Muista kavennukset about korvan korkeudelta ylöspäin, ja aina suht samassa kohtaa, niin kavennus näyttää hyvältä.

6. Sovita aina välillä, miten istuu!!!

Ps. Tilasin Lankabaarista bambusta tehdyn ergonomisen koukun, mut ne on kai ny loppu. Ihan törkeen hyvä!Ja lanka on tälläistä. Sorry Erkka, saat kirjavan pipan mut must toi lanka oli ihan hauskaa. 😉 Ja perkele, josset laita tota tänään festeille päähäs…

Erkalle skedemyssy

)

Virkkaa pipo

Nimimerkki ”Nuori Muori” kyseli meilillä pipon virkkausohjetta. Mä itte teen päästäni semmoisen, mutta tässä muutama linkki, joissa on kerrottu perusohjeet pipoo. Toki kannattaa soveltaa oman osaamisen mukaan.

Jossei oo koukuttanu vähään aikaan,ekana kantsii tsiigaa toi Viivin virkkausnetti (Kallamedian linkki). Siellä neuvotaan kuvina, teksteinä ja videoina kaikki perusilmukkatyypit kuten ketju-, piilo-, kiinteä-, puolipylväs- ja pylvässilmukat – sekä oikee että vasenkätisille. On siel joitain malleikin, mut aika hintsusti.

Sit tossa on muutama linkki pipokeskusteluihin, Lumitykki -ohjeet on amatöörin tekemät mut kyl niilläkin saa pipon aikaiseksi. 😉

Perusohjeet:
http://www.kallamedia.com/virkkaus/

Piponeuvoja:
http://www.lumitykki.net/forum/index.php?showtopic=7730
http://www.tkukoulu.fi/~tkkroger/pipovirkkaus/index.htm
http://nolla.net/forum/read-num-8-id-691089317-loc-0-thread-691089317.html

Nyt hiukka harmittaa tää olkapääsetti, koska tällä ei virkata yhtään mitään muutamaa viikkoo. Sattuu ni perkeleesti tohon haavan kohtaan. Toivottavast ei oo tulehtunut. 😦

Moro ny!

Ponit valjaisiin

Täytyyhän sitä riettaat pikkuponit valjastaa, ettei ne vaeltele pitkin Jonten kammiota niinku huvittaa. Näissä valjaissa on kuitenki muutama erityispiirre, jotka ei välttis oo Jonten mieleen. Ensinnäkin, ne on virkattu 9-kokoisella koukulla vanhan t-paidan suikaleista, eli ovat helvetin paksut, eivätkä katkea ilman saksia. Kumma juttu, että kaikki Jonten teräaseetkin katoaa just ennen ku se palaa. 😉 Toiseksi, valjaat on kiinnittyneet – ihan iitestään ja täysin vahingossa – myös muihin Jonten tavaroihin kuin Poneihin.

KYLLÄ, todellakin virkkasin aamuyöstä (kiinteistä ketjusilmukoista!) paksun valjasnarun, jolla on pituutta about 20 metriä. Syntyi yllättävän nopeesti,vaikken oo hetkeen pidellyt koukkuu kädessä. Ja kuten källiviikoilla on odotettavissa, me pojjaat vedettiin valjaat ympäri ämpäri Jonten huonetta erilaisin umpisolmuin, pujottelemalla sekä tietty niittaamalla ne tekstiileihin. Reilu meisinki!

Ensiksi lassottiin muutama löhötuoli vaatekaapin oviin. Jos tuolii yrittää siirtää pois kävelyväylältä, kaapin ovet aukeaa. Jos taas pyrkii kaapille, solmut, jotka vedettiin kahvojen läpi. kiristyy entisestään. Ihan harmiton pikkueste väsyneelle matkalaiselle, joka todennäköisesti haluu ekaks lysähtää löhäriinsä tai kenties vaihtaa rennommat kuteet niskaan. Yks nyanssi me muistettiin onneks ennen kaappien telkeemistä. Otettiin nimittäin puhuvat kalsarit taltee myöhempää ”tuunausta” varten.

Kaappi-tuoli-setin jälkeen naru sukelsi toiseen kaappiin ineen ja sujahti tiukasti (suht kalliin näköisen) henkarissa roikkuvan puvun hihasta sisään ja toisesta ulos. Pistettiin varmuuden vuoks hihansuuhun niitti, ettei ny ihan helpolla saa irti. Snadisti saattaa olla rypyssä tumma liituraita-Boss, kun Jontte palaa. ;)Alusvaatteiden seassa oleva pikkuponikin muistettiin kiinnittää samaan naruun. Kun nartsaa yrittää irrottaa puvusta, pikkuponi ja muutamat siihen liimautuneet kalsongit saattaa tipahtaa syliin…

Repiä nartsaa ja ponia irti lukuisista kalsareista on just se, mitä tahtoo ekaks tehdä, kun on istunut 14 tuntia lentokoneessa. Ja tietty iloa lisää se, että kalsareihin on solmittu sievästi kiinni kasa mustia sukkia. Bossille kiitos extra-pitkistä varsista. Hups.
Kaapista vedettiin naru sängyn yli toiselle puolelle huonetta kii tietokonetasoon. Naru ujutettiin näppärästi kajareiden läpi, sipaistiin näytön ympärille (ihan vähä tartettii lisäkiinnikkeeksi kontaktimuovia). Lopulta kompleksiin yhdytettiin myös jonten kakkosläppäri. Tulipa siitä sievä lahjapaketti, ja oih, niin kauniilla umpisolmulla. Ja vieläkin oli nauhaa vajaa puolet jäljellä. Mitäs sille sit tekis?

Erkka keksi vetää narun tietokonepöydältä valaisimeen, joka on muuten maksanut about 3000 egee, näin nyanssina. Nnoh, näppärät miehen sormet pujotteli design-härvelin söpöön solmuun ja sokerina pohjalla pyöräytettiin muutamat 60 watin lamput narun sisälle. Ehkä ne ehtii kevyesti kärtsää ja laukaista palohälärit, kun jontte räppää valot päälle ja alkaa ihmetellä, mitä Villa Testoksessa on tapahtunut. Lampusta naru vedettiin vielä loppuihi poneihin ja narun pätkä jäi asiallisesti roikkumaan VT-ponin takapäästä, kuin iso poninpökäle kerrassaan.

Nyt on ponit turvallisesti valjaissa ja J tykkää pikkujäynäst. Ainoo huono puoli o tietty se, että ihan hirveitä bileitä ei enää viitti täs mestas pitää tai tuhoaa itte omat källinsä. No, ehkä me selvitään. Huomenna aateltiin ”lainata” jonten eteiseen sellainen vanhanajan jonotusnumeroautomaatti. Pitäähän misujen pysyä orderissa. Olishan se kamalaa, jos nahkakantisen sisältö ja todellisuus menis sekaisin, eikä muistas mikä kiehkura on kenenkin fledasta (tai pimpsasta) napattu. No joo, mut huomen täytynee lähteä käymään isommassa marketissa automaatin hakureissulla. Kerrotaan sit myöhemmin tarkemmin, kuin pärjättiin. Erkalla oli jo pari ideaa, miten semmonen pömpeli duunataan ulos asti. Ootan innolla…
Källiraportti nro 2 päättyy näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Moro ny!

Ps. Thaihenkinen naudanlihasalaatti kruunas mun illan. Vain lihansyöjille. 😉

Onko se söpöä?

Nimimerkki : D kommentoi, että miehen käsityöharrastus on söpöä. Onko se? Eiks kaikki skede- ja snoukkakundit sekä muut starat tee vaatteensa itse? Saa just semmoista jälkeä, mitä haluaa, eikä muilta kadullakulkijoilta löydy taatusti samansortin kamaa. Mulle persoonalliset kuteet oli yks keino pönkittää identiteettiä, joka silloin muinoin oli vähän hakusassa. Siis nuorena poikana. Oli kauhea tarve erottua siitä harmaasta massasta, mitä meidänkin koulu kuhisi.

Meillä päin yläasteella jengi kulki joko Lewari 501:ssä tai sit hoppareissa. Ahdistavaa. Yläosastolla kundit piti jotain bändipaitoja, Fruit of The Loomin puuvillakauhistuksia, peruskollareita tai jonkun paikallisen urheiluseuran verkkatakkia. Mä en halunnut kuulua em. massaan, joten päätin hyödyntää rättikässässä oppimiani taitoja. Lukioon asti tein ja tuunasin kaikki suosikkivaatteeni, etenkin yläosat, itte. Ja mun mielestä ne oli siis helvetin cool. Ehkä näin jälkikäteen en olis ihan samaa mieltä. 😉 Täytyy kysyä mutsilta, jos sillä ois vielä jotain vanhoja ryysyjä arkistoissa, et voisin antaa tyylinäytteitä!

Enemmän ku virkannu oon ommellut mm. keikkavaatteita ittelleni ja muille pienille piireille. Seijan kohdattuani en saanut käyttää niitä ja myin kaiken frendeille. Täytyy alkaa tuunata lisää. Nyt ku voi tehdä, mitä haluaa. Ou jeah, olen VAPAA.
Mun suosikki on edelleen faijan supervanhasta Addun kiiltäväkankaisest lentopallopaidasta tehty uusiopaita. Oisko ollut vuosi 96. Paita oli 70-luvulta. Leikkasin siihen keskelle rintaa sellaisen jännän luurankokuvion (vähän kun joskus skidinä teki lumihiutaleita koulussa, you know) ja laitoin alle toisen hauskan kankaan, joka näkyi niistä reiiästä. Sit lyhensin hihat t-paitamittaan ja virkkasin hihansuihin semmoiset pääkallokuviot. Kuulostaa basiciltä, muttei todellakaan ollut sitä! Se aluskangas oli helvetin magea.

Jumalauta ne hihansuut oli vaikeet tehdä. Kaivoin muistaakseni jostain jenkkiskedesivun foorumilta ohjeet mut paskat siitä mitä tullut. Sit tein itte oman vision mukaan. Mun innostus käsityöhön oikeestaan alko vahingossa. Mutsi merkkas raksin väärään ruutuun ja jouduin rättikässäryhmään ala-asteel. Aluks aattelin, että vaihdan kundien pariin puukässään, mut totesin, että paikka rättikässäryhmässä luokan ainoona miehenä on ni ainutlaatuinen, ettei sitä kannata menettää. Ja opettaja palvoi mua, kun olin ainoana ”vapaaehtoisena” ukkona valinnut rättikässän. En katsonut aiheelliseksi pilata mun kybän tokarinumeroa kertomalla, että mutsi teki mokan papereiden kanssa.

P-Manin käsistä on valmistunut villasukkaa, essua, hopparihousuja (helvetti, jouduin muuten ostaan kaksinkertaisen määrän kangasta verrattuna muijiin, jotka teki pillifarkkuja;), kellohame mutsille ja exälle neulottu kesähattu, käsineitä, rannekkeita, hikipantoja, joululahjaksi mummolle pöytäliina, bändilippuja/paitoja ja viirejä sekä tietty kevari/prätkäpukuun sopivia yyberkuuleja asusteita. Et kuka sanoo, et miehet osaa käyttää vaan vasaraa ja naulapyssyä? Toimiskohan mun vanha Brother vielä? Täytyy hakea se porukoitten varastosta takas… Langat saan loppuviikosta. Tilasin ne jostain Lankabaarista. Eka, joka löytyi Kuukkelilla. Ihan hyvä hinta-laatusuhde, voin suositella.

http://www.lankabaari.fi

Heinäkuussa KAIKKI tilaukset ILMAN postareita. Sopii mulle. 😉